Keskustan kansanedustaja Markus Lohi epäilee, että valtio ajaa aluehallintoa alas ja keskittää sitä entistä harvemmille paikkakunnille.

Lohen mukaan karsinta pitäisi aloittaa paisuneesta keskushallinnosta, ei maakuntien aluehallinnosta.

– Marssijärjestys on totaalisen väärä. Väistämättä tulee käsitys, että aluehallintoa ollaan ajamassa alas ja keskittämässä, jotta saadaan syy laajemmalle remontille ja toimipaikkojen supistamiselle vain muutamaan. Kun tehtävät viedään Ely-keskuksista, on helppo sanoa, että mihin niitä enää tarvitaan, Lohi sanoo tiedotteessaan.

– Tämä on selkeää Helsingistä johdettua politiikkaa, jossa ei nähdä paikallistuntemuksen valtavan suurta merkitystä alueiden kehittämistyössä.

"Ministeriön oltava avoimempi"

Lohen mielestä työ- ja elinkeinoministeriön toimintatavassa on erikoisia piirteitä.

– Valitettavasti on tullut sellainen kuva, että ministeriö ajaa aivan kuin salaa tiettyä agendaa, kun asiat pitäisi päättää avoimessa prosessissa ja demokraattisesti, Lohi sanoo.

Työ- ja elinkeinoministeriö ilmoitti tiistaina aloittavansa yt-neuvottelut kaikissa ely-keskuksissaan. Vähennystarve on jopa 700 henkilötyövuotta.