Oppositiopuolueiden puheenjohtajat Paavo Arhinmäki (vas.), Juha Sipilä (kesk.) ja Timo Soini (ps.) pitävät hyvin mahdollisena, että Suomessa järjestetään ennenaikaiset eduskuntavaalit.

Ylen aamu-tv:n haastattelemat puheenjohtajat uskovat, että hallituksen toiminta käy liian vaikeaksi, mikäli vihreät lähtee hallituksesta ydinvoimalupiin liittyvän kiistan vuoksi. Hallitukselle jäisi tällöin vain niukka, muutaman kansanedustajan enemmistö eduskunnassa.

– Jokaisen puolueen varmasti pitää olla valmiita siihen, että vaalit tulevat jo aikaisemmin kuin huhtikuussa ja se voi olla ihan järkevää tässä poliittisessa tilanteessa, sanoi Paavo Arhinmäki.

– Isänmaan kannalta tilanne on huono. Suomi on jäässä, kasvua ei ole, päätöksiä ei synny. Minäkin olen sitä mieltä, että saattaa tammi-helmikuussa olla vaalit, totesi Timo Soini.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vaati keskustelua ennenaikaisista vaaleista jo tiistaina.

– Pahinta tässä on se, että päätöksenteko hyytyy. Kuitenkin me ollaan historiallisten suurten ongelmien edessä ja pitäisi pystyä tehdä isoja ratkaisuja, että tämä suunta kääntyy.

– Se on muuten yksi asia mitä luottoluokittajatkin seuraavat, että mikä on hallituksen ja ylipäätänsä Suomen päätöksentekokyky tässä tilanteessa. Se vaikuttaa myös luottoluokitukseen, Sipilä sanoi.

"Suurin osa keskustan ryhmästä kannattaa Vapaavuoren esitystä"

Hallitus käsittelee ydinvoimalupia torstaina. Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö kertoi maanantaina, että puolue lähtee hallituksesta, mikäli hallitus hyväksyy Fennovoiman ydinvoimaluvan muutoksen.

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) on kertonut toivovansa, että eduskunta pystyy käsittelemään ydinvoimaluvat syysistuntokauden aikana.

Keskustan Juha Sipilän mukaan jokainen puolueen kansanedustaja saa äänestää asiasta oman mielipiteensä mukaan.

– Suurin osa meidän ryhmästä tulee kannattamaan Vapaavuoren esitystä, hän kertoi.

– Puolueella pitää olla aina kanta. Mutta uskon, että osa äänestää vastaan enkä usko, että siitä rangaistaan, Timo Soini sanoi perussuomalaisista.

Vasemmistoliitto vastustaa ydinvoiman lisärakentamista.