Mistä on kyse?
Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen paheksuupuheitakristillisten pakolaisten suosimisesta. Kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja Sauli Ahvenjärvi ja kansanedustaja Ari Jalonen totesivat aiemmin, että kristityt sopeutuisivat suomalaiseen yhteiskuntaan muita paremmin. Pentikäinen pitää ajatusta käsittämättömänä.
– Näkemykseni mukaan tässä ehdotuksessa ei ole mitään kristillistä. Kirkko lähtee Suomessa siitä, että kaikkia ihmisiä pitää auttaa uskonnosta riippumatta. Pidän valitettavana, että tällaisilla puheilla lasketaan varjo suomessa olevien muslimien niskaan. Ikään kuin he eivät olisi kotoutuneet tai eivät toimisi tämän yhteiskunnan parhaaksi. Se ei pidä paikkaansa, Pentikäinen toteaa.
Uskonnon rooli yhteiskunnassa toissijainen
Antti Pentikäinen pitää tärkeänä, että kirkko puolustaa uskonnonvapautta ja auttaa esimerkiksi muslimeja toteuttamaan omaa uskontoaan.
– Se on osa yhteiskunnan todellisuutta ja tärkeintä on, että ihmiset voivat hyvin sellaisina kuin he ovat. Pidän uskonnon roolia toissijaisena. Olennaista on miten yhteiskunta näkee itsensä ja ilmeisesti osa meistä ei ole vielä suostunut hyväksymään monikulttuurista ja -uskontoista todellisuutta, joka tänä päivänä vallitsee.
Yhteistyötä muslimien kanssa pitäisi lisätä
Kristillisten pakolaisten suosiminen nousi esiin, kun kansanedustajat Sauli Ahvenjärvi ja Ari Jalonenpohtivat, miten Suomi voisi vähentää ääri-islamilaisen ISIS-järjestön mahdollisuuksia vaikuttaa Suomessa ja värvätä sotilaita Irakiin ja Syyriaan. Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen haluaa muistuttaa, että Syyriaan lähteneiden taistelijoiden joukossa on myös kantasuomalaisia, jotka ovat kääntyneet islaminuskoon.
– Tämä koskee myös kantaväestöä. Ongelmia syntyy, jos ihmiset eivät löydä paikkaansa tässä yhteiskunnassa. Tämä on yhteinen kansallinen tehtävä ja meidän pitää tiivistää yhteistyötä muslimien kanssa eikä lisätä epäluuloja ja jännitteitä, Pentikäinen toteaa.