Helsingin kaupunki on luopunut ehdotuksesta yhdistää hallinnollisesti Käpylän peruskoulu ja Yhteiskoulu. Kaupunginhallitus päätti asiasta kokouksessaan maanantaina.
Hallituksen mukaan koulujen yhdistäminen ei ole tarpeen, koska alueen oppilasmäärän ennustetaan kasvavan. Lisäksi katsottiin, että yhdistyneestä koulusta tulisi oppilasmäärältään poikkeuksellisen suuri.
Päätös syntyi äänin 9-4. Yhdistymistä vastaan äänestivät vihreät, sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto ja perussuomalaiset. Yhdistymisen puolella oli puolestaan kokoomus. Tyhjää äänestivät kokoomuksen Arja Karhuvaara sekä ruotsalaisen kansanpuolueen Björn Månsson.
Hallinnollisella yhdistymisellä kaupunki tavoitteli noin 380 000 vuosisäästöjä. Nyt oppilaskohtaisia kustannuksia pyritään pienentämään muilla keinoilla.
Hallitus muun muassa kehottaa opetusvirastoa valmistelemaan opetuslautakunnalle esityksen siitä, voidaanko oppilaaksiottoaluetta laajentaa.
Lisäksi opetusvirastoa pyydetään yhdessä varhaiskasvatusviraston kanssa selvittämään esiopetuksen järjestämistä Yhtenäiskoulun tiloissa.
Koska Käpylän peruskoulun Väinölän rakennuksen kuntotutkimuksessa on havaittu terveydelle haitallisia sisäilmaongelmia, kaupunginhallitus kehottaa opetusvirastoa ja tilakeskusta ryhtymään toimenpiteisiin Väinölän rakennuksen kiireellisten korjaustoimien aloittamiseksi.
Korjaus 8.9. klo 22.50: Yhdistymistä vastaan äänestäneisiin on lisätty perussuomalalaiset.