Kokoomuksen kansanedustajan Pia Kauman lastenvaunukommenttien kohu jatkuu toista viikkoa. Kauma antoi ymmärtää, että sosiaalityöntekijät suosivat maahanmuuttajia.

– Miksi maahanmuuttajaperheen pitää esimerkiksi hankkia uudet lastenvaunut sosiaalituella, jos suomalaisperhe kierrättää vanhoja vaunuja? Kauma kysyi Länsiväylä-lehdessä.

Sosialidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne piti viikonloppuna julkaistussa kirjoituksessa ennakkoluulojen lietsomista maahanmuuttajia kohtaan vastuuttomana. Hän oli sitä mieltä, lietsojien olisi syytä pyytää anteeksi.

Pia Kauma ei kuitenkaan kadu kommenttiaan.

– En pyydä anteeksi sitä, että olen nostanut sellaisen keskustelunaiheen esiin, joka on herättänyt todella paljon vastakaikua suomalaisissa. Olen saanut todella paljon sähköpostia, puheluita, tekstiviestejä. Tuntuu, että tämä todella puhuttaa suomalaisia, Pia Kauma sanoi A-studiossa maanantai-iltana.

– Sitä pyydän anteeksi, että jotkut maahanmuuttajataustaiset naiset lastenvaunujen kanssa ovat ilmeisesti joutuneet vainoamisen tai tietynlaisten vihanpurkausten kohteeksi. Se ei tietenkään missään tapauksessa ollut tämän keskustelun tarkoitus.

Vasemmistoliiton varavaltuutettu kunnallispoliitikko ja sosiaalityöntekijä Petra Malin kommentoi omassa blogissaan, että maahanmuuttajat ovat joutuneet kohtaamaan haukkumista, nimittelyä ja vaunujensa valokuvaamista.

– On todella valitettavaa, että näin on käynyt. Meillä näyttää olevan aika vaikeaa nostaa tällaisia asioita keskusteluun, jotka herättävät niin paljon tunteita, Pia Kauma sanoi A-studiossa.