Pääministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb luottaa edelleen Lasse Männistöön (kok.), joka vetäytyi kohun myötä Helsingin apulaiskaupunginjohtajan tehtävästä.

– Lasse Männistö olisi ollut erinomainen apulaiskaupunginjohtaja. Mutta valitetavasti asiat ovat miltä ne näyttävät. Se tapa, jolla päätös syntyi, oli minun mielestä väärä. Se oli vanhanaikaista politiikkaa ja me haluamme tuoda uuden tavan tehdä politiikkaa Suomeen. Männistö jatkaa kansanedustajana. Se on minun mielestäni erinomainen asia. Hän on erittäin pätevä, pääministeri Stubb sanoi Kesärannassa illalla.

– Valitettavasti ajankohta ei ollut otollinen. Hän jatkaa nyt erittäin tärkeässä tehtävässä kansanedustajana. Hänellä on minun sataprosenttinen tuki ja luottamus.

"Lopullinen päätös Männistön"

Pääministeri sanoo keskustelleensa asiasta Männistön kanssa ja lopullinen päätös oli Männistön itsensä.

Männistön valinta Helsingin sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtajaksi sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn (kok.) tilalle on synnyttänyt kohua ja julkisuudessa valintaa on kutsuttu "puliveivaukseksi". Männistö jätti eronpyyntönsä eduskunnasta eilen tiistaina ja jo tänään keskiviikkona hän veti sen pois.

– Minä en lähde moralisoimaan toisen ihmisen toimia, Stubb vastasi, kun häneltä kysyttiin, onko tällainen tempoilu sopivaa käytöstä kansanedustajalle.

– Ihmisen pitää voida siirtyä tehtävästä toiseen, mutta valitettavasti nyt oltiin siinä tilanteessa, että tätä mahdollisuutta ei ollut.