Puoskari oli keskiviikkoiltana valtuuston kanssa tutustumassa Vartiosaareen, kun uutinen Lasse Männistön vetäytymisestä saavutti hänet. Ensimmäinen reaktio oli suuri huoli. Uuden apulaiskaupunginjohtajan löytäminen voi olla konstikasta; Laura Rädyn pätkäministeripostin tuurausaika lyhenee päivä päivältä.
- Tämä vaan pitkittää sitä aikaa, joka meillä on niin, että tärkeimmät palvelumme ovat ilman apulaiskaupunginjohtajaa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että koko prosessi alkaa nyt alusta.
Uuden tuuraajan valintaan menee Puoskarin arvion mukaan ainakin kuukausi, vähintään kolme viikkoa. Koska Männistön valinta herätti jo kiivasta keskustelua poliittisista virkanimityksistä, ei uuden henkilön valinta ole välttämättä läpihuutojuttu. Toisaalta valinnalla on kova kiire, koska iso laiva on vailla kapteenia.
- Kyllä tämä varmasti aiheuttaa keskustelua siitä, miten pitäisi toimia. Omaakin näkemystä pitää pohtia, koska sijaisuusaika jää aika lyhyeksi. Toisaalta toisessa vaakakupissa painaa se, että suurin virastomme on vailla johtajaa ja virastopäällikkökin on jäämässä juuri eläkkeelle näillä viikoilla, joten johtajaa tässä kyllä nyt tarvittaisiin.