Riihimäen seudun kuntarakenneselvityksen ohjausryhmä esittää kolmen kunnan kunnanhallitukselle juuri kakkosvaiheen suunnittelun aloittamisesta. Ohjausryhmän vetäjä, Hausjärven kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Lokinperä (kesk.) kertoo, että ensi talven aikana kakkosvaiheen suunnittelussa sorvataan samalla tulevaa kuntaliitossopimusta, palvelurakenteiden yhdistämisen lisäksi.

– Me tarvitsemme yhteistä näkemystä siitä, miten palvelut tulevaisuudessa tuotetaan, koska kaikilla kunnilla on kovat kustannuspaineet palvelujen tuottamisessa. Palvelut on tuotettava joka tapauksessa yhdessä, toteutuupa kuntaliitos tai ei, kertoo Lokinperä.

Lokinperä muistuttaa, että tuleva sote-lainsäädäntö velvoittaa meitä tuottamaan palveluja kansalaisille.

– Pienillä kunnilla on pienet organisaatiot, jotka ovat kovissa työpaineissa, siksikin tarvitaan kuntien yhteistyötä.

Selvitystyö edennyt sujuvasti

Talvikaudella 2014 – 2015 selvitystyö alkaa mennä luottamushenkilövetoisesti kohti liitossopimusta. Kuntarakenneselvitystä on tehty seudulla viime vuoden joulukuusta lähtien. Tähän asti Riihimäen seudulla kuntarakenneselvitys on edennyt sujuvasti, ja suuresti virkamiesvetoisena valmisteluna.

– Kyllähän lopputulema työssä tähtää siihen, että uusi kunta toimisi vuoden 2017 alusta, kertoo ohjausryhmän vetäjä Pekka Lokinperä.

Kakkosvaiheen kuntarakennevalmistelun dynamoksi tulee viisi luottamusedustajaa jokaisesta kunnasta kolmesta kunnasta. Lisäksi hankkeelle nimetään uusi puheenjohtajisto. Jos Hausjärvi, Loppi ja Riihimäki yhdistyvät niistä muodostuvat runsaan 46 000 asukkaan kunta.