Suomen kaksoiskansalaisista ei ole olemassa tarkkoja tilastoja. Sisäministeriön tänään keskiviikkona julkaiseman muistion mukaan kaksoiskansalaisten tilastointi ei kuulu minkään viranomaisen tehtäviin.

Sisäministeriön mukaan kaksoiskansalaisten lukumäärästä voidaan kuitenkin antaa suuntaa-antavia arvioita. Tällaisen arvion mukaan Suomessa on Suomen ja jonkun muun maan kansalaisuuden omaavia henkilöitä noin 63 350.

Eniten kaksoiskansalaisuuksia on venäläisillä ja somalialaisilla. Venäläisiä kaksoiskansalaisia on arviolta 20 547 ja somalialaisia 4 232.

Arviot on laskettu Tilastokeskuksen ja ulkomaalaisasioiden sähköisen asiankäsittelyjärjestelmän tietojen perusteella. Arviointia vaikeuttaa se, että tietoa toisen valtion kansalaisuudesta luopumisesta ei saada, ellei henkilö itse ilmoita siitä Suomen viranomaisille.

Presidentti Sauli Niinistö pyysi pari viikkoa sitten sisäministeriötä kartoittamaan kaksoiskansalaisuuteen liittyvää lainsäädäntöä ja selvittämään, kuinka paljon Suomessa on kaksoiskansalaisia. Sisäministeriö julkaisi muistion vastauksena Niinistön herättämään keskusteluun.

– Presidentti Niinistö on toki saanut jo aikaisemmin yleisellä tasolla nämä kysymykset, sanoo sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylijohtaja Jorma Vuorio.

Vuorion mukaan kyse ei ollut laajasta selvityksestä, vaan sisäministeriö pyrki muistiossa vastaaman yleisiin kysymyksiin.

– Tässä haluttiin kerätä yleistieto ja julkaista se siten, että se on kaikkien saatavilla ja saman sisältöisenä ministeriön sivuilla, koska tänne on tullut todella paljon yhteydenottoja yksittäisiltä kansalailtakin, Vuorio selittää.

Sisäministeriössä vireillä toinenkin selvitys kansalaisuudesta

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) on pannut alulle toisenkin kansalaisuuteen liittyvän selvityksen.

Suomi on tehnyt Euroopan muuttoliikeverkoston kautta kyselyn muille Euroopan maille, onko joissain maissa jo toteutettu tai pantu vireille ääriradikalisoituneiden henkilöiden kansalaisuuteen liittyviä lainsäädäntömuutoksia.

– Eli voidaanko kansalaisuus peruuttaa tai ottaa pois tällaiselta henkilöltä, jonka epäillään olevan mukana radikaalissa toiminnassa, Vuorio selittää.

Vuorion mukaan vastauksia tähän kyselyyn saadaan kuun lopulla. Sen jälkeen pohditaan, onko Suomenkin syytä ryhtyä johonkin toimiin.