Federica Mogherini
- Syntynyt Roomassa 16.6.1973.
- Toiminut Italian ulkoministerinä helmikuusta 2014 pääministeri Matteo Renzin hallituksessa.
- Edustaa Italian keskustavasemmistolaista Demokraattista puoluetta.
- Italian parlamentissa vuodesta 2008.
- Arvosteltu kokemattomuudesta ja liian kepeästä suhtautumisesta Venäjään.
Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja kiiruhti onnittelemaan EU:n uutta ulkopoliittista edustajaa tekstiviestillä ensimmäisten joukossa. Hän arvioi Yle Uutisille olleensa ehkä jopa ensimmäinen onnittelija. Mogherini myös kuittasi viestin.
– Olen tuntenut hänet tietysti vasta vähän aikaa, mutta meillä kyllä synkkaa varsin hyvin. Olen myös ollut hänen kanssaan puhelinyhteydessä useita kertoja, Tuomioja (sd.) kertoo.
Italian ulkoministerin paikalta EU:n ulkopoliittiseksi edustajaksi valittua Federica Mogherinia sekä kannatettiin että vastustettiin. Baltian maat ovat pitäneet Mohgerinin Venäjä-lausuntoja liian heikkoina.
– Häntä pidetään kokemattomana, mutta se korjaantuu aika nopeasti ajan myötä. Minusta hän on käyttänyt ihan tasapainoisia ja fiksuja puheenvuoroja. Hän on edustanut sellaisia näkemyksiä neuvoston keskusteluissa, että minulla on kyllä häneen luottamus, Tuomioja vakuuttaa.
Mogherini on 41-vuotias. Hän edustaa sosialistipuoluetta.