Parhaillaan Iranissa vierailulla oleva Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) tapasi sunnuntaina iranilaisen kollegansa Mohammad Javad Zarifin. Ministerit keskustelivat muun muassa Iranin ydinohjelmasta.

– Meillä ei ole aikomuksena kehittää ydinaseita. Uskomme, ettei ydinaseilla ole sijaa Iranin turvallisuuden takaamisessa, Zarif sanoi tapaamisen jälkeen järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Ulkoministeritapaamisen jälkeen Tuomioja tapasi Iranin presidentin Hassan Ruhanin. Tuomiojan mukaan vierailun tavoitteena on Iranin ja Euroopan suhteiden normalisoituminen, kunhan ydinohjelmasta päästään sopuun.

–- Olemme polulla, joka johtaa Euroopan ja Iranin suhteiden normalisointiin. Tämä on tärkeää molemmille osapuolille ja koko maailmalle. Tämä voi johtaa myönteisiin muutoksiin, jos asiat hoidetaan oikein, Tuomioja sanoi Teheranissa Yle Uutisille.

EU:n linja entistä avoimempi

Kesällä 2013 Iranin presidentinvaalit voitti uudistusmielinen Hassan Ruhani. Pian sen jälkeen Iran solmi väliaikaisen sopimuksen ulkovaltojen kanssa ydinohjelmastaan. Muun muassa nämä asiat ovat johtaneet siihen, että Eurooppa suhtautuu avoimemmin Iraniin.

Iran on viime aikoina lisännyt yhteyksiään Euroopan maihin. Iranin pääkaupungissa Teheranissa on viimeisen puolen vuoden aikana vieraillut noin kymmenkunta EU-ulkoministeriä.

Tuomioja tapaa sunnuntaina vielä muuta Iranin poliittista johtoa.

Maanantaina Tuomioja matkustaa Georgiaan.