– Olemme koettaneet oppositiosta tuoda esille perusteluja, miksi oppivelvollisuuden ikärajan nostaminen olisi paitsi kallis myös tehoton ratkaisu nuorten ongelmiin. Yhden jokaiselle ikäluokalle määrättävän pakollisen oppivuoden sijaan tarvitaan monipuolisempi keinovalikoima ja enemmän yksilöllisiä ratkaisuja. Syrjäytymiseen johtavat monenlaiset tekijät eikä pakkovuosi sellaisenaan niitä poista, Maijala toteaa tiedotteessa.
Maijalan mielestä nuorten syrjäytymisen estämiseksi olisi tärkeää kehittää oppisopimuskoulutusta ja muita erilaisia työelämälähtöisiä opiskelutapoja.
Muuten keskustalaisedustaja ei ole tyytyväinen budjettiesityken lapsiin ja nuoriin kohdistuviin päätöksiin.
– On vastuuton päätös leikata lapsilisiä ja koettaa kompensoida sitä byrokraattisella järjestelyllä, joka ei edes hyödytä kaikkein vähävaraisimpia. Valtio kuvittelee tietävänsä paremmin, miten perheessä lastenhoito tulee järjestää.
Maijala ei mainitse tiedotteessa sanallakaan kotikuntaansa suunnitellun Soklin kaivoshankkeen liikenneyhteyksiä, joihin budjettiriihestä ei tullut rahaa. Hänen puoluetoverinsa Markus Lohi Rovaniemeltä moitti ministereitä Rinne ja Risikko siitä, että he pettivät Lapin, kun budjettiriihestä ei herunut rahaa Sokliin. Myös toinen oppositiopuolueen kansanedustaja Savukoskelta, Markus Mustajärvi (vr.) oli pettynyt ratarahojen panttaamiseen. Samoilla linjoilla on kansanedustaja Hanna Mäntylä (ps.) Torniosta.