Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan hallituksen budjettiehdotus ei tarjoa keinoja työllisyyden paranemiselle.
Nopeita ratkaisuja olisivat työllistävien pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytysten parantaminen ja työllistävän kotimaisen energian käytön lisääminen venäläisen kivihiilen polton sijaan, kirjoittaa Sipilä blogissaan.
Sipilä katsoo, että turpeen verotuksen palauttaminen vuoden 2012 tasolle ja korvaaminen kivihiilen veron korottamisella olisi käynnistänyt investointeja ja kohentanut myös kotimaisen puuhakkeen asemaa. Energiapolitiikan suunnan muutoksella olisi Sipilän mukaan suuri vaikutus.
Sipilä arvostelee myös pääoma-, perintö- ja lahjaveron korottamista. Hänen mukaansa se vaikeuttaa edelleen yritysten sukupolvenvaihdoksia.
- Yritysten sukupolvenvaihdosten helpottamiseen tulisi saada nopeasti ratkaisu, muuten sinivalkoinen kasvollisen yrityksen omistaja käy entistä harvinaisemmaksi Suomessa, sanoo Sipilä.
Sipilä huomauttaa myös, että valtion nettovelka kasvaa ensi vuonna hallituksen ilmoittaman 4,5 miljardin sijasta lähes kuudella miljardilla. Sipilän mukaan arviossa unohtuu, että velanottoa hillitään valtionyhtiöiden myynnillä ja voitonjaon kasvattamisella. Sipilän mielestä valtionyhtiöiden myynnistä saatavat tulot pitäisi käyttää uusien työpaikkojen synnyn vauhdittamiseen, mutta nyt siihen käytetään myyntituloista vain murto-osa.