Kristillisdemokraattien puoluehallitus on päättänyt, että puolueen puheenjohtajan valintaa koskevat sääntömuutokset valmistellaan vasta ensi vuoden elokuussa normaalijärjestyksessä pidettävään sääntömääräiseen puoluekokoukseen.

Puoluehallitus äänesti asiasta äänin 10 puolesta ja 10 vastaan. Äänestyksen ratkaisi puheenjohtaja Päivi Räsäsen ääni.

Puolueessa virisi alkukesästä hanke nykyisen puhenjohtajan Päivi Räsäsen vaihtamiseksi EU-vaaleissa hyvin menestyneeseen Sari Essayahiin. Hanke kuivui, kun Essayah ilmoitti tukevansa Päivi Räsästä puheenjohtajana.

Vaihto haluttiin tehdä ennen eduskuntavaaleja, jolloin vaalityössä olisi voitu hyödyntää Essayahin kannatusta. Valinta olisi kuitenkin edellyttänyt sääntömuutoksen tekemistä ylimääräisessä puoluekokouksessa kahden kolmasosan määräenemmistöllä ja sen jälkeen vielä ylimääräistä puoluekokousta, jossa puoluejohtajavaali olisi käyty.

Kristilliisdemokraattien puoluehallitus sanoo tänään antamassaan tiedotteessa, että sillä on vahva tahtotila saada Sari Essayah näkyvälle paikalle vaalityöhön.

Essayahin kannattajiin kuulunut puolueen varapuheenjohtaja Sauli Ahvenjärvii kertoo äänestäneensä ylimääräisen puoluekokouksen järjestämistä vastaan. Ahvenjärvi perustelee äänestämistään puolueen edulla ja hankkeen aiheuttamalla mediamylläkällä.