Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo, että hänen ministeriössään pohdittiin jo torstaina, miten Suomen ruokasektori autetaan Venäjän vastapakotteiden aiheuttamasta ahdingosta. Keinoja on kolme.
Orpo sanoi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa, että ministeriö esittää maataloustukien leikkausten lykkäämistä vuodella. Kyse on 50 miljoonasta eurosta.
Toinen toimenpide auttaisi elintarviketeollisuutta. Maa- ja metsätalousministeriö haluaa nimittäin lisätä myynnin ja markkinoinnin määrärahoja; niillä teollisuus voisi etsiä Aasiasta uusia vientikohteita. Kyse on joistakin miljoonista euroista, ja kohdemaita etsitään yhdessä, sanoo Orpo. Maa- ja metsätalousministeriölle ei riitä valtiovarainministeriön esittämä 1,3 miljoonan euron määräraha.
Lisäksi Suomen on määrä toimia EU:ssa aktiivisesti ja selvittää, voisiko maatalouden kriisirahaston varoja käyttää kompensaatiotukeen pakotteista kärsiville maille. 400 miljoonan euron kriisirahastoa käytetään vakavissa markkinahäiriötilanteissa.
Päätökset avun antamisesta tekee ministerineuvosto komission valmistelun pohjalta.