Ystävän veljen taloyhtiössä oli jaettu kaikille lappu, jossa tiedotettiin asukkaille, että lasten leikkiminen leikkipaikalla ja piha-alueella on täysin sallittua. Että kiinteistönomistaja edellyttää, että lasten pelottelu ja heille huutaminen sekä tarpeeton leikkeihin puuttuminen loppuu.

Lappu lähti sosiaalisessa mediassa kuin Valtteri Bottas – näkyy vain perävalot. Antaa hyvän kiertää, tulkoon tämmöisistä lapuista maan uusi tapa!

Emme ole tottuneet tämmöisiin lappuihin. Se kertoo ehkä hieman siitäkin, että aika moni aikuinenkin kaipaa leikin ääniä pihoille ja betonisiin ympäristöihin, rikkaruohojen valtaamille Ei Kenenkään Maille. Koska vapaa leikki on hyväksi lapsille. Vapaa leikki on hyväksi yhteiskunnalle.

Lasten pitäisi saada leikkiä pidempään. Siis vanhemmiksi. Ei vain vauvat leiki, vaan ihan kaiken ikäiset – jos ihan tarkkoja ollaan. Kaikki ne aikuiset miehet Kemiön saarella haarniskoineen, jokainen Teuvo autonsa ratissa ja kuka missäkin.

Kun lapsi leikkii, niin hän keksii uusia asioita – aikuisten kielellä innovoi. Leikkiessä mielikuvitus saa kirmata ja sosiaaliset taidot, motoriikka, kolmiulotteinen hahmotus ja mitkä kaikki osaamisen alueet kehittyvät.

Ainakin me pienten lasten äidit luemme jokaisen Jari Sinkkosen kolumnin ja Raisa Cacciatoren kirjan ja kyllä tiedämme miten tärkeää vapaa leikki lapsille on, mutta sille ei ole aina tilaa. Yleisillä paikoilla. “Meillä on nämä viralliset ja ammattitaitoiset fasiliteetit ja faselitoijat tätä työtä varten – heillä on koulutus lasten leikittämiseen” – eli päivähoito. Mutta ei! Ei se ole sama.

Leikkimiselle pitää olla muutakin tilaa ja yleisiäkin paikkoja.

Pihalla pitää varoaautoja. Sisäpihat suunnitellaan autojen ehdoilla, koska taloyhtiöissä asuinneliöt määräävät, että autopaikkoja PITÄÄ olla tietty määrä, vaikkei niitä tarvittaisikaan. Muuten tulee tuhansien ja tuhansien eurojen sakko. Tuleeko sakkoa, jos taloyhtiössä ei ole kunnollista leikkiympäristöä?

Saako pihan asfalttiin piirtää katuliiduilla? Aina ei saa. Joskus joku käy ne vedellä ja harjalla putsaamassa aina iltaisin. Mitä jos piirros oli kesken? Mehän tiedämme, että Mona Liisassakin meni useampi vuosi.

Pihoilla ei saisi meluta. Ettei vaan Joku häiriintyisi. Mutta se ei haittaa, että polkaisee prätkän käyntiin aamu kuudelta. Koska. Aikuisten asiat on aikuisten asioita. Tai aikuisten tarpeita. Joskus luulee, että ne ovat tärkeämpiä kuin leikkiminen.

Kun heräät seuraavan kerran lasten ääniin pihalta, niin muista: jos ne ei ole omia, voit jatkaa unia!

Antakaa lasten leikkiä, niin maailma pelastuu!