Mistä on kyse?

Henkilökohtaisen menestyksen merkitys niin EU-vaaleissa kuin muissakin vaaleissa on selvästi kasvanut suomalaisessa politiikassa. Esimerkiksi ministerivalintojen perusteet ovat vähitellen muuttuneet, arvioi Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari:

– Kun takavuosina ministeriksi nimittäminen edellytti pitkää puolueuraa, uskollista palvelua järjestötehtävissä ja pitkää uraa eduskunnassa, niin nyt selvästi näitten tehtävien merkitys on vähentynyt.

– Politiikan huipputehtäviin, kuten ministeriksi, voi nousta aika lyhyelläkin eduskuntakokemuksella, jopa kokonaan ilman järjestökokemusta. Kyllä henkilökohtaisen vaalimenestyksen painoarvo on pidemmällä aikavälillä korostunut.

Ilkka Ruostetsaari huomauttaa, että kokoomuksen johtajavalinnassa mietittiin tietysti myös lähestyvien eduskuntavaalien äänisaalista.

EU-äänet nostavat myös Essayahia

Kristillisdemokraattien piirissä on viime päivinä keskusteltu puheenjohtajasta. Eurovaaleissa hyvin pärjänneellä Sari Essayahilla on paljon kannatusta puolueensa johtoon. Essayah tosin olikin selvästi kristillisdemokraattien ykkösehdokas, johon myös panostettiin.

Myös keskustan Tanja Karpela kohosi takavuosina politiikkaan ja aina ministeriksi asti huomattavan henkilökohtaisen äänimäärän turvin - iso osa äänestäjistä tunsi hänet varmasti aivan muista ansioista kuin politiikasta.

Norsujen hautausmaa on historiaa

Joka tapauksessa europarlamentin painoarvo on ilmiselvästi kasvanut paitsi koko unionin kannalta, myös kotimaan politiikassa. Sinne ei enää hakeuduta jäähdyttelemään poliittisen uran päätteeksi. Päinvastoin, sieltä on palattu mm. ministeritehtäviin.

– Takavuosina Euroopan parlamenttia pidettiin vähän kuin norsujen hautausmaana meillä ja muualla, Ruostetsaari muistelee.

– Lainsäädännöstä huomattava osa on peräisin Euroopan unionista. Samoin ministerien työajasta tuntuva osa kuluu EU-asioiden hoitamiseen. On etu, että ministerit ja kansanedustajat henkilökohtaisesti tuntevat, miten unioni käytännössä toimii. Tätä tietoa ei opi kirjoista eikä avustajien välityksellä.

Ilkka Ruostetsaari on sitä mieltä, että EU-parlamentin valta ja merkitys ovat selvästi kasvaneet. Tätä osoittaa sekin, että vaalien ehdokasasettelu oli korkeatasoista - ministeriehdokkaista alkaen.