Kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja Laura Peuhkurin mukaan puoluehallitus olisi ollut valmis siirtämään puheenjohtaja Päivi Räsäsen pois myös ministerin tehtävistä. Peuhkuri kertoi Ylen A-studion haastattelussa, että Päivi Räsäselle kerrottiin asiasta jo ennen viikko sitten pidettyä puoluekokousta.

– Puoluehallituksella olisi ollut valmiutta vaihtaa teidät ministerinä, jos olisi ollut vastaehdokas. Tästä te olitte hyvin tietoinen jo puoluekokousta edeltävänä päivänä. Mielestäni on hämmentävää, että sinun pitää miettiä, mitä se tarkoittaa, Peuhkuri sanoi Räsäselle, joka oli ohjelmassa toisena vieraana.

A-Studion haastattelun jälkeen Peuhkuri kertoi Yle Uutisille, että ministerinvaihdos sai kannatusta kokouksen jälkeen myös puoluevaltuustossa, mutta vastaehdokasta ei löytynyt. Europarlamenttivaaleissa hyvin menestynyt Sari Essayah oli hänen mukaansa kieltäytynyt.

Kokouksessa päätettiin ylimääräisen puoluekokouksen järjestämisestä. Sen tehtävänä on ratkaista, voidaanko puolueen sääntöjä muuttaa niin, että puolue voisi ottaa kantaa puheenjohtajaan jo ennen ensi kevään vaaleja. Ilman muutoksia puheenjohtajavaali olisi edessä eduskuntavaalien jälkeen.

Peuhkuri kertoi Yle Uutisille, että osa puolueen jäsenistä olisi valmis vaihtamaan puheenjohtajan Sari Essayahiin. Puolueessa on hänen mukaansa vastakkaisia näkemyksiä myös puolueen hallituspaikasta.

– Joidenkin mielestä olemme joutuneet tekemään liikaa kompromisseja hallituksessa, Peuhkuri sanoi.

"Minun on reagoitava muutokseen"

Peuhkurin mukaan hänen tehtävänsä puolueen varapuheenjohtajana on "reagoida muutokseen".

– On surullista, että Räsänen tuntuu kokevan tämän uhkana itselleen. Maailma muuttuu erittäin nopeasti ja mielestäni meillä on velvollisuus siihen reagoida. Olisin mielestäni tehnyt varapuheenjohtajana väärin, jos en olisi tällaisella päätöksellä tätä keskustelua nopeuttanut, Peuhkuri sanoi A-studiossa.

Räsänen toisti ohjelmassa, että hänellä on puoluekokouksen valtuudet puheenjohtajaksi, eikä hän ole aikeissa luovuttaa.