Mistä on kyse?

Ratkaisevat kamppailut siitä kuka on kokoomuksen seuraava puheenjohtaja ja Suomen pääministeri käydään illalla perjantaina Lahdessa. Jyrki Kataisen seuraajan paikkaa kokoomuksen johdossa tavoittelevat Paula Risikko, Alexander Stubb ja Jan Vapaavuori.

Kisa näiden kolmen ehdokkaan välillä on tiukka, eikä esimerkiksi Kymenlaakson kokoomusvaikuttajien piiristä nouse esiin selvää suosikkia. Kaikki ehdokkaat saavat kannatusta kymenlaaksolaisilta kokousedustajilta.

Uusi puheenjohtaja valitaan lauantaina, mutta Haminan kokoomuksen puheenjohtaja Erkki Rautamaan ennakoi kovinta säpinää jo perjantai-illaksi kun ehdokkaiden taustajoukot yrittävät puhua kokousedustajia oman ehdokkaansa taakse.

– Ehdokkaat ja ehdokkaiden kannattajat ovat silloin tekemässä sitä työtä, mitä varten he ovat sinne menneet, lobbaamassa omansa puolesta ja tekemässä käännytystyötäkin. Kysyjiä on tarpeeksi. Siinähän on pikkuista vaille, ettei äänivaltainen edustaja tunne jo itseään vähän tärkeäksi, Rautamaa veistelee.

Käännytystyö jatkuu yömyöhään

Rautamaa on valintansa tehnyt, mutta aikoo tuoda sen julki vasta puoluekokouksessa perjantai-iltana. Silloin oman ehdokkaan rintanappi ilmestyy takin rintamukseen. Rautamaa ei ole ensimmäistä kertaa mukana valitsemassa puheenjohtajaa. Hän oli jo vuonna 2004 Seinäjoella valitsemassa Jyrki Kataista puheenjohtajaksi.

Rautamaa kertoo, että Seinäjoella äänivaltaiset kokousedustajat kokoontuivat ensin puoluepiireittäin ja ehdokkaat ja heidän päälobbarinsa kävivät puhumassa heille itsensä tai ehdokkaansa puolesta.

– Kun tämä tilaisuus oli ohi, alkoivat ne yhden henkilön hihasta vetämiset, että miten sulla nyt tuollainen rintamerkki on. Koitetaanpas jutella vähän, Rautamaa kuvailee.

Rautamäki kertoo, että ehdokkaansa puolesta puhuvat eivät myöskään luovuta aivan heti, vaikka vastakaikua edustajalta ei heruisikaan.

– Se olisi huono lobbari, joka heti luovuttaisi, Rautamaa naurahtaa.

– Kyllä se niin pitkään jatkuu kun siellä viitsii olla paikalla, Rautamaa jatkaa.

Junttaaminen on väärä sana

Rautamaa ei pidä viime hetken käännytystyötä minään junttaamisena.

– Junttaaminen on vanha sana ja vähän negatiivinen. Minä puhuisin mieluummin työn tekemisestä oman ehdokkaan puolesta, Rautamaa sanoo.

– Kyllä siinä kaikki seikat tulevat esiin. Mitä ehdokas on tehnyt tähän saakka ja mitä on valmis tekemään. Kukaan ei oikein ole valmis mitään lupaamaan, mutta yrittämään on valmis, Rautamaa naurahtaa.

Myös henkilökohtaiset kyvyt ja taidot käydään läpi. Erkki Rautamaa sanoo, että ei jaksa uskoa, että perjantaina tulisi sellainen käännytyspuhe vastaan, mikä saisi hänet vielä vaihtamaan ehdokastaan.

Rautamaa kertoo tutustuneensa tarkkaan ehdokkaisiin tehdessään valintansa. Rautamaa kertoo, että yksi painava seikka on ollut se, miten ehdokas on hoitanut kaakon puolen yhteyksiä ja miten ehdokas uskoo pystyvänsä Kaakkois-Suomen ja Kymenlaakson asioita hoitamaan.

Rautamaa ei tunnusta, että hän jännittäisi vaalien tulosta.

– Se on vaali ja sitten kun se käydään niin, hyvä on, Rautamaa toteaa.