Mistä on kyse?
Kainuulaiset olisivat valmiit julistamaan Sotkamon Vuokatinvaaralta avautuvat näkymät Suomen kansallismaisemaksi. Virallista kansallismaiseman titteliä niille ei ole myönnetty, mutta yksi pala upeaa maisemaa koristi aikoinaan 500 markan seteliä presidentti Kekkosen takana.
Heti kyseisen setelin tultua käyttöön vuonna 1975 alkoi keskustelu siitä, kumpaan suuntaan Vuokatinvaaralta aukeavasta maisemasta on kyse. Yksi koulukunta vannoo sen olevan näkymä Nuasjärvelle, toinen uskoo kuvassa komeilevan Sapsojärven.
– Minulla on vahvasti se käsitys, että setelin kuvassa on Sapson puoleinen maisema. Olen saanut vahvistusta kannalleni myös useilta paremmin tietäviltä, kertoo Vuokatin Ladun puheenjohtaja Aarno Peltonen.
Taiteilijan vapaus vaikeuttaa tunnistamista
500 markan UKK-setelin suunnitteli graafikko Paavo Huovinen työryhmineen. Presidentti Kekkosen takana näkyvää maisemaa on muokattu taiteilijan vapautta käyttäen, eikä se siksi ole yksi yhteen todellisen maiseman kanssa. Tunnistettava se on silti.
– Maisema on muuttunut hyvin paljon vuodesta 1975. Taiteilija on jotain maisemaan lisännyt ja jotain ottanut poiskin. Ja eihän tuossa setelissä ole hiihtohissiä, rinteitä tai puhelin- ja sähkölankoja, naurahtaa Peltonen.
UKK-setelin maisema on piirretty valokuvan perusteella.
– Aivan varmaa johtopäätöstä maisemasta ei voi tehdä. Voisimme yhtä hyvin kysyä, ovatko seepran raidat valkoiset vai mustat, kuin onko näkymä itään vai länteen. Kaunein maisema Vuokatinvaaralta avautuu kuitenkin Sapsojärvelle, ja uskon, että alkuperäisen valokuvan ottajakin on sen oivaltanut, Peltonen miettii.
Suurlähettiläiden vaimoille muistilapuksi
Vuokatin Ladun puheenjohtaja Aarno Peltonen on kiivennyt Vuokatinvaaran huipulle arvioidensa mukaan lähes 2000 kertaa. Hän on opastanut kauniisiin maisemiin lukuisia kävijäryhmiä. Yhdelle ryhmälle hän luovutti myös kopiot 500 markan seteleistä.
– Opastin kerran EU:n suurlähettiläitä perheineen Vuokatin maisemissa. Kun toin suurlähettiläiden vaimot viimein vaaran huipulle, kaikuivat heidän ihastelevat huokauksensa varmasti vielä seuraavaankin päivään. Lopulta annoin heille pahvikopiot 500 markan setelistä, että muistaisivat Kainuun maisemat ja pitäisivät paikan kauneuden mielessään tehdessään päätöksiä EU-rahojen jakamisesta, Aarno Peltonen kertoo.
Kauneudestaan huolimatta Vuokatinvaaran maisema ei ole saanut virallista kansallismaiseman titteliä.
– Sen jälkeen, kun Vuokatinvaaraa alettiin rakentaa 1960-luvulla, ja metsään tehtiin reikiä, louhittiin kalliota ja tehtiin hiihtohissit, niin tittelin hakeminen oli jo myöhäistä, harmittelee Peltonen.
500 markan seteli sen sijaan valittiin vuonna 2011 Suomen kaikkien aikojen kauneimmaksi seteliksi.