Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan palokuolemia voitaisiin vähentää merkittävästi määräämällä uusiin kerrostaloihin sprinklauspakko. Räsäsen mukaan rakentamismääräyksen vaikutukset tulisi ainakin selvittää perusteellisesti. Nykyisessä lainsäädännössä suora sprinklausvaatimus koskee vain puukerrostaloja ja joitakin poikkeustapauksia.

– Meillä sisäministeriössä nähdään, että sprinklauksen edistäminen olisi paloturvallisuuden kannalta kaikkein tehokkain keino palokuolemien ja palovahinkojen vähentämiseksi. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa asuntojen sprinklausessa saadut kokemukset ovat ihan kiistattomia. Siellä palokuolemat ja vahingot ovat vähentyneet merkittävästi, Räsänen sanoo.

"Haasteellinen hetki uudistukselle"

Räsäsen mukaan sprinklauspakon suurin ongelma on sen hinta. Kiinteä, automaattinen sammutusjärjestelmä lisäisi Räsäsen mukaan rakentamiskustannuksia ja samalla myös asumiskustannuksia. Asukas voi joutua maksamaan sprinklatusta kerrostaloasunnosta useita tuhansia lisäeuroja.

– Se on ongelmallista, kun rakennus- ja asumiskustannuksia pyritään koko aika vähentämään. Nyt voi olla aika haasteellinen hetki lähteä tekemään tätä uudistusta. Toisaalta pitää muistaa, että tulipalot ja niiden seuraukset maksavat myös, Räsänen huomauttaa.

Palokuolemat lähes kaksinkertaistuneet

Suomessa alkuvuosi on ollut palokuolemien suhteen synkkä. Huhtikuun loppuun mennessä palokuolemia tapahtui 42, kun viime vuonna vastaavana aikana niitä oli tapahtunut lähes puolet vähemmän.

Suomessa sattui palokuolemia viime vuonna 51, mikä on poikkeuksellisen vähän. Palokuolemien määrä on kuitenkin Suomessa korkea suhteessa väkilukuun muihin länsimaihin verrattuna.