Keskustan ähtäriläinen kansanedustaja Mikko Savola on tyytyväinen puolueensa menestykseen EU-vaaleissa.

– Kolme kovan luokan edustajaa Anneli Jäätteenmäki, Olli Rehn ja Paavo Väyrynen menivät läpi ja puolueen saama äänimäärä kasvoi, iloitsee Savola.

Vaikka perussuomalaiset saivat kaksi meppiä aikaisemman yhden tilalle, Savolan mielestä perussuomalaisten hypetys on ohi.

– Perussuomalaiset ovat vakiinnuttaneet asemansa keskisuureksi puolueeksi. Luulen, että kaksi paikkaa heille oli pettymys. Perussuomalaisten suuri valtakunnallinen nousu on nyt ohitse, uskoo Savola.

Kesän ja syksyn eduskuntatyöhön Savola ennakoi kireitä tunnelmia.

– SDP:n huono vaalimenestys kiristää ilmapiiriä eduskunnassa ihan lähiviikkoina ja lähikuukausina. Lisäksi tulevissa neuvotteluissa molemmat ääripäät sekä oikealta että vasemmalta tiukentavat otettaan eduskunnassa. Minihallitusneuvotteluissa vääntö vain lisääntyy, ennakoi Savola.

Mikko Savolan (kesk.) lausunnot perustuvat Yle Pohjanmaan ja Yle Keski-Pohjanmaan kansanedustajahaastatteluun 26.5.2014.