Kokoomuksen Kaakkois-Suomen piirin mikkeliläinen varapuheenjohtaja Pekka Selenius myöntää, että suurimman puolueen paikka tuntuu mukavalta, vaikka EU-parlamenttiin ei saatukaan neljättä kokoomuslaista.

Keskustan Etelä-Savon piirin puheenjohtaja Kirsi Olkkonen sanoo olevansa tyytyväinen vaalien kakkossijaan: - Se on ihan hyvä tulos ja eteläsavolaislähtöinen Olli Rehn tuli valituksi.

Perussuomalaisten Etelä-Savon piirin puheenjohtaja Raimo Heinänen sanoo, että unelma kolmannesta paikasta oli vahva. - Peruskannatus on korkea ja sen perusteella arveltiin, että olisi mahdollista saada kolme paikkaa.

Miksi äänestysprosentti on niin alhainen?

- Ihmisen arjen ja Euroopan unionin yhteys on aika vieras eikä nähdä, että sillä olisi välitöntä vaikutusta omaan jokapäiväiseen elämään, Selenius analysoi. - Ehkä vaalien välillä keskustellaan liian vähän ja työ, joka Euroopan unionissa tehdään, on vähemmän näkyvää kuin kotimaan politiikka.

Vaikka eri maakunnilla ei olekaan omaa edustajaa Euroopan parlamentissa, juurilla on kuitenkin merkitystä. - Ehkä sen kokee erityisesti aluepoliittisten ja maaseutuasioitten yhteydessä, että on joku, jolle laittaa viestiä. Kanssakäyminen on silloin helppoa, Kirsi Olkkonen pohtii.

Pekka Selenius on pohtinut ensi vuoden eduskuntavaaleja eurovaalituloksen perusteella.

- Tulevan vaalipiirin alueella merkittävä piirre on sosialidemokraattien aikamoinen pudotus edellisiin eurovaaleihin verrattuna. Kolmannes äänistä on hävinnyt. Se on valtava muutos. Samoin vihreillä, jotka menettivät melkein 3000 ääntä. Perussuomalaisten Jytkyn jäänteet näkyivät: 4500 ääntä lisää tällä alueella.

Raimo Heinänen arvioi, että tilanne on hyvä, kun mennään eduskuntavaaleihin. Hän uskoo, että ihmisten kiinnostus äänestämiseen herää taas.

Pekka Selenius suhtautuu eurokriittisten nousuun hötkyilemättä: - Politiikassa ja demokratiassa kaikilla on vapaus toimia. Eurokriittisten viesti on poliittinen viesti, jota ei kannata yhtään väheksyä.