Heidät Itä-Suomi olisi ottanut mukaan

He olivat Itä-Suomen ääniharavat

Mistä on kyse?

Viisi itäsuomalaista ehdokasta olisi noussut Euroopan parlamenttiin, jos alueen omat äänestäjät olisivat saaneet päättää meppipaikoista.

EU-parlamenttiin olisivat tulleet valituiksi keskustan pielavetinen Elsi Katainen, SDP:n joensuulainen Riitta Myller, kokoomuksen mäntyharjulainen Antti Häkkänen, vihreiden polvijärveläinen Tarja Cronberg ja kristillisdemokraattien lapinlahtelainen Sari Essayah. Lisäksi kolmen itäsuomalaisen maakunnan äänestäjät olisivat lähettäneet Brysseliin helsinkiläisen Mikael Pentikäisen (kesk.), jolla oli vahva kannatus Pohjois-Savossa.

Varjovaalitulos osoittaa, että oman alueen ehdokkaiden äänestäminen oli tärkeää itäsuomalaisille. Alueen ehdokkaat eivät kuitenkaan olleet riittävän suosittuja muualla Suomessa lukuun ottamatta Sari Essayahia, joka oli koko vaalien äänikuningatar maassa.

Hänen meppipaikkansa uusiutuminen jäi kuitenkin kiinni siitä, että muut kristillisdemokraatit eivät keränneet riittävästi ääniä. Vuoden 2009 vaaleissa Essayah pääsi EU-parlamenttiin pienemmällä äänimäärällä, koska tuolloin KD oli vaaliliitossa perussuomalaisten kanssa.

Lisäksi varjoparlamenttiin pääsivät Olli Rehn (kesk.), Alexander Stubb (kok.), Jussi Halla-aho (ps.), Paavo Väyrynen (kesk.), Merja Kyllönen (vas.), Liisa Jaakonsaari (sd.) ja Sampo Terho (ps.)

Varapaikat olisivat menneet Anneli Jäätteenmäelle (kesk.), Henna Virkkuselle (kok.), Miapetra Kumpula-Natrille (sd.), Kimmo Kivelälle (ps.), Heidi Hautalalle (vihr.), Li Anderssonille (vas.) ja Päivi Räsäselle (kd.).

He olisivat jääneet rannalle

Vastaavasti varjovaaleissa olisivat jääneet ilman meppipaikkaa kokoomuksen Sirpa Pietikäinen, vihreiden Hautala, kokoomuksen Virkkunen, RKP:n Nils Torvalds, keskustan Jäätteenmäki sekä SDP:n Kumpula-Natri. Todellisuudessa he siis kaikki tulivat valituiksi Euroopan parlamenttiin.

Itäsuomalaisen varjovaalin mukainen paikkajakauma olisi ollut Euroopan parlamentissa huomattavasti keskustapainotteisempi kuin mikä tuli valituksi: keskusta olisi saanut kolmen sijasta neljä paikkaa. Kokoomus olisi jäänyt kahteen paikkaan, kun valtakunnallisesti he keräsivät kolme paikkaa.

SDP ja perussuomalaiset olisivat saaneet kaksi paikkaa samaan tapaan kuin valtakunnallisestiin. Vihreät ja vasemmisto olisivat saaneet yhden paikan kumpikin, kuten he saivat myös varsinaisissa eurovaaleissa. RKP olisi jäänyt itäsuomalaisissa varjovaaleissa ilman edustajaa – viimeinen meppipaikka olisi mennyt kristillisdemokraateille.

"Vaikuttaa olennaisesti vaikuttamismahdollisuuksiin"

Väistyvässä europarlamentissa oli itäsuomalaista edustusta: keskustan Riikka Pakarinen (ent. Manner) tuli valituksi Varkaudesta ja vihreiden Tarja Cronberg Polvijärveltä. Sari Essayahin kotikunta oli edellisissä vaaleissa Paimio, mutta hän on sittemmin siirtynyt kirjoille Lapinlahdelle.

Pakarinen ei asettunut näissä vaaleissa ehdolle; Cronberg ja Essayah putosivat.

Keskustakonkari Seppo Kääriäinen piti Yle Savolle antamassaan haastattelussa valitettavana, että kolme itäistä maakuntaa jäivät tällä kertaa tyystin ilman edustajaa Euroopan parlamentissa.

– Se vaikuttaa olennaisella tavalla vaikuttamismahdollisuuksiin, hän mietti.

Vasemmiston kuopiolainen kansanedustaja ja itsekin eurovaaleissa ehdolla ollut Erkki Virtanen puolestaan kyseenalaisti itäsuomalaisten surkuttelun. Hän piti Suomussalmelta Brysseliin lähtevää Merja Kyllöstä itäsuomalaisena ehdokkaana.

– Tiedän, että itäsuomalaisten näkemykset tulevat taatusti pysymään esillä, Virtanen vakuutti Yle Savon haastattelussa sunnuntai-iltana.

Myös europarlamenttiin valittu keskustan Olli Rehn on kotoisin Mikkelistä.