Keskustan osuus äänistä on laskennan tässä vaiheessa 22,3 prosenttia, mikä toisi 3 paikkaa. Tässä kohtaa laskentaa keskusta on perinteisesti kovissa luvuissa, kun pienten paikkakuntien ääntenlaskenta on valmistunut ennen muita. Se saattaa tässä vaiheessa vääristää kuvaa keskustan hyväksi.
Kokoomuksen äänisaalis on tässä laskennan vaiheessa 21,8 prosenttia 3 paikkaa lupaillen. Puolueen tavoite on lisätä paikkamääränsä neljään.
Tämänhetkisen laskennan mukaan perussuomalaiset ja vasemmisto ovat saamassa yhden parlamentaarikon lisää. Yhden olisivat menettämässä vihreät ja kristillisdemokraatit.
Vaalihuoneet sulkeutuivat kello 20, ja samaan aikaan kerrottiin ennakkoäänten laskennan tuloksesta. Tulos elää nyt jatkuvasti, sillä se päivittyy ennakkoäänten julkistamishetkestä vähitellen vaalipäivän äänillä.
SDP olisi saamassa läpi 2 meppiä 13,1 prosentin saaliilla.
Perussuomalaisille menisi tämänhetkisellä 12,8 prosentin ääniosuudella 2 paikkaa.
He ovat menossa läpi
Kokoomuksen Alexander Stubb, Sirpa Pietikäinen ja Petri Sarvamaa olisivat ensimmäisten laskettujen äänten perusteella menossa läpi.
Keskustan läpimenijät olisivat Paavo Väyrynen, Olli Rehn ja Anneli Jäätteenmäki. SDP:n mepeiksi valittaisiin Liisa Jaakonsaari ja Miapetra Kumpula-Natri.
Perussuomalaismeppejä olisivat Jussi Halla-aho ja Sampo Terho.
Ainakin vielä ensimmäisten laskettujen äänien perusteella vaikuttaisi, että vihreät menettäisi yhden paikan. Puolueen kannatus näyttää 7,4:ää prosenttia. Heidi Hautala on menossa tällä haavaa läpi.
Vasemmistoliitto olisi nousemassa europarlamenttiin, kristillisdemokraatit puolestaan menettämässä ainoan meppinsä. Vasemmistoliiton suosikkiehdokkaalta näyttää Merja Kyllönen. Vasemmistoliiton ääniosuus on nyt 9,0 prosenttia eli enemmän kuin vihreiden.
RKP:ltä viimeisessä meppipaikassa roikkuu Nils Torvalds. Puolueen kannatus näyttää 6,5 prosenttia.
KD:tä näyttäisi laskennan tämänhetkisen tiedon mukaan äänestäneen 5,5 prosenttia.
Kaikista eurovaaleissa annetuista äänistä on tähän mennessä laskettu yli 40 prosenttia.
Suomesta europarlamenttiin valitaan vaaleissa 13 jäsentä. Kaikkiaan uuteen parlamenttiin tulee 751 eurooppalaista edustajaa.