Puoluepäivä: RKP 19.5.
Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Tänään vuorossa RKP.Tästä näet kaikki puoluepäivien jutut.
1970-luvulta lähtien RKP on ollut hallituksissa peräti kahden ministerin voimin. Määrä on ruhtinaallinen kannatusprosenttiin verrattuna. Toisaalta liberaalipuolue on ollut uskollinen tukipuolue niin oikeistolle, keskustalle kuin vasemmistollekin pysyäkseen vallan käytävillä.
RKP on kansanliike, kielipuolue, liberaali, arvokonservatiivi, markkinatalousmyönteinen ja puoluekoneisto, miten milloinkin on tarpeen.
RKP:n paikka on liberaaleissa
Euroopassa RKP:n paikka on liberaaleissa eli ALDEssa keskustan kanssa. Puolueen ajaman politiikan perusteella RKP solahtaa liberaaliryhmään huomattavasti mutkattomammin kuin keskusta.
RKP tukee sosiaalista yhdenvertaisuutta, puhuu vähemmistöjen puolesta, puolustaa tasa-arvoa kaikilla sektoreilla, mutta on kuitenkin markkinaliberaali puolue.
"Eurooppalaisen energiapolitiikan tavoitteena tulee olla ilmastonkestävän ja omavaraisen energiatuotannon turvaaminen kilpailukykyämme heikentämättä. – – Meidän on edelleen purettava viennin ja kaupan esteitä niin Euroopassa kuin maailmanlaajuisesti. Kuljetuksen kannalta Suomi on kuin saari. Siksi toimiva merenkulku on täysin välttämätön", sanotaan puolueen vaaliohjelmassa.
RKP:n edustaja viime parlamentissa, Nils Torvalds, puolusti EU:n rikkidirektiiviä, minkä teollisuus on sanonut haittaavan oleellisesti Suomen vientiä ja merenkulkua.
Enemmistö puolueen ehdokkaista asettaa kuitenkin vaalikoneessa kilpailukyvyn ympäristön edelle.
Pienten auttaja
RKP tarjoaa vankkumattoman tuen pienyhteisöille, kalastajille, lähimaataloudelle, vähemmistökansoille ja -kielille sekä Ahvenanmaalle.
– RKP on tyypillinen vähemmistöjen asialla oleva puolue ja hyvin arvoliberaali siinä mielessä, että siihen mahtuu monia aatesuuntia, ja toisaalta on sitten vähemmistöjen puolella, perustelee saamelainen Klemetti Näkkäläjärvi ehdokkuuttaan meppigalleriassa.
– En ole valmis leikkaamaan maataloustukia, sanoo tentissään kansanedustaja Christina Gestrin.
"Esimerkiksi merimetsoja, hylkeenpyyntiä tai nuuskaa koskevia päätöksiä tulee voida tehdä kotikamaralla ilman, että joutuu tappelemaan harkitsemattomien EU-direktiivien kanssa", sanotaan RKP:n vaaliohjelmassa.
Ulkopolitiikka on vaikeaa
Eniten RKP:n ehdokkaita jakaa ulkopolitiikka: EU:n laajentuminen Turkkiin ja Ukrainaan sekä Nato-jäsenyys. Selkein Naton puolestapuhuja meppigalleriassa on puolustusministerin ja entisen mepin Carl Haglundin valtiosihteeri, ehdokas Marcus Rantala.
Näkemykset yhtenäisemmästä verotuksesta, pankkien tukemisesta, eurooppalaisesta minimipalkasta ja integraation syventämisestä ovat myös kysymyksiä, jotka jakavat RKP:n ehdokkaita.
Näissäkin vaaleissa RKP:n paikka Brysselissä on uhattuna, ehkä vielä enemmän kuin aiemmin. Yksi kolmestatoista europarlamenttipaikasta vaatii paremman vaalituloksen kuin kaksi ministeriä 17-jäseniseen Suomen hallitukseen.
Katso tästä RKP:n ehdokkaiden videohaastattelut ja tiedot Ylen vaalikoneessa.
Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Maanantaina 19.5. vuorossa RKP.