Puoluepäivä: keskusta 16.5.
Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Tänään vuorossa keskusta.Tästä näet kaikki puoluepäivien jutut.
Keskustassa on toki todellisia liberaaleja (rehniläiset), mutta toinen puoli koostuu kansallismielisistä ja arvokonservatiiveista maaseudun edustajista (väyrysläiset).
Onko jompikumpi puolisko puolueesta sitten väärässä puolueessa? Niinkin voisi väittää. Perussuomalaisten nousua siivitti nimenomaan EU-kriittisten äänestäjien valuminen pois keskustalta.
Syitä oli monia. Euroopan liberaaliryhmässä keskusta ajoi liian EU-myönteistä politiikkaa ja talouskriisin hoidon arkkitehti nro 1, Olli Rehn, ajoi yhteisvastuullista, vaikkakin ehdollista rahoitusapua kriisimaille.
– Olen vastuussa siitä, että olemme kyenneet sen vapaan pudotuksen jälkeen kääntämään kurssin ja tällä hetkellä Euroopan talous on ensin vakautunut ja nyt se on elpymässä ja se on kestävän kasvun tiellä. Euro pelastettiin ja Euroopan talous menee tällä hetkellä parempaan suuntaan. Siitä kannan mielelläni vastuuta, Rehn sanoi Ylen meppigallerian haastattelussa.
Keskustan kannatus sahaa
Keskustan kannatuksen lasku viime eduskuntavaaleissa antoi jo merkkejä siitä, että lopulta Suomen keskustalle kävisi kuten ruotsalaiselle Center-puolueelle, jonka kannatus on enää vajaan neljän prosentin luokkaa. Maatalousasioiden ajaminen ei tänä päivänä enää tee suurpuoluetta. Sitä paitsi suurmaanomistajat ja suurmetsätilalliset ovat kokoomuksen tai RKP:n kannattajia.
Yrittäjätaustainen puheenjohtaja Juha Sipilä on kutsunut kannattajia takaisin, ei vähättelemällä maaseutua vaan alleviivaamalla hyvinvointia ja työpaikkoja.
Opposition on tietysti aina helppo arvostella kriisitoimia ja kerätä siten pisteitä, mutta esimerkiksi Kreikan ensimmäisestä lainapaketista, joka myönnettiin jäsenvaltioilta suoraan, oli päättämässä keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen.
Väyrynen tekee EU-vastaista kampanjaa keskustan puolesta
Nyt oppositiossa kannatus on taas kohdallaan ja puolue on palannut maan suurimmaksi. Keskustan tavoite on pitää kolme paikkaa EU-parlamentissa. Rehnin Eurooppa-linjaa koko ajan haastanut kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen selvitti Ylen meppigallerian haastattelussa vanhoja EU-näkemyksiään.
– Virhe tehtiin. Olisi ollut parempi jäädä Euroopan talousalueeseen ja tiivistää pohjoismaista yhteistyötä. Olisimme saavuttaneet sitä kautta jäsenyyden edut, mutta olisimme välttyneet haitoilta. Olisimme säilyttäneet itsenäisyyden, oman ulko-, kauppa-, maatalous- ja aluepolitiikan, emmekä olisi joutuneet mukaan tähän ylikansalliseen päätöksentekoon. Vielä pahempi virhe oli mennä rahaliittoon.
Verhofstadt on myrkkyä
Eurovaaleissa Väyrynen mittauttaa kannatustaan ensi kevään eduskuntavaaleja silmällä pitäen. Väyrynen on moneen kertaan todennut, että hän palaa Suomeen, jos saa ministerinsalkun – rivikansanedustajalla on liian vähän valtaa.
Olli Rehn sen sijaan tavoittelee Euroopassa mahdollisimman korkeaa ja merkittävää tehtävää. Liberaalit asettivat Rehnin ja ryhmän puheenjohtajan, belgialaisen Guy Verhofstadtin yhdessä puolueen kärkiehdokkaiksi. Rehnillä olisi ollut enemmän kannatusta, mutta yhden valinta olisi jakanut puolueen pahasti.
Verhofstadt on Suomen keskustalle myrkkyä, koska hän on liittovaltion puolestapuhuja. Hänestä ei tule komission puheenjohtajaa, koska liberaalit eivät voita eurovaaleja. Päinvastoin, ryhmän kannatus on laskussa. Tie muihin mahdollisiin korkeisiin tehtäviin on siis auki Rehnille. Rehnin läpimeno Suomesta vain on suuri kysymysmerkki.
Keskustan ehdokkaidenvaalikonevastaustenperusteella puolue on jakautunut kaikissa kysymyksissä paitsi niissä, joissa itsemääräämisoikeutta luovutettaisiin Brysseliin. Keskustalaisia ehdokkaita yhdistää myös se, että he eivät halua laillistaa kannabista eivätkä luovuttaa susijahtia EU:n päätettäväksi.
Liberaalien Eurooppa koettelee keskustaa
Euroopan liberaalipuolueen ohjelmassa kannatetaan lämpimästi homoavioliittoja, mikä on keskustan arvokonservatiiveille myrkkyä.
Maaseutuväen on myös vaikea ymmärtää europarlamenttiryhmänsä hinkua luopua EU:n maataloustuista ja vapauttaa tuotanto kysynnän ja tarjonnan armoille. Puolue voi syyttää osin itseään, kukaan ei viime viisivuotiskaudella halunnut parlamentin maatalousvaliokuntaan.
Ympäristöystävällinen energiantuotanto vastaan talouskasvu on myös ongelma, koska Suomessa puolue tukee vahvasti muun muassa turpeen käyttöä. Kehitys kohti liittovaltiota on liberaalien kantava teema ja tässäkin keskustan äänestäjät joutuvat valitsemaan rehniläisen tai väyrysläisen tien.
Katso tästä keskustan ehdokkaiden videohaastattelut ja tiedot Ylen vaalikoneessa.
Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Perjantaina 16.5. vuorossa keskusta.