Jääkiekon MM-kisat eivät tunge joka paikkaan. Yleensä keväisin tuskastuneet ei-penkkiurheilijat valittavat että ne tekevät sitä, mutta nyt ei kyllä ole samalla tavalla. Ehkä meillä on urheiluähky?
Olemme juuri lusineet olympialaiset, (joissa Suomella etenkin jääkiekon osalta pelasi suorastaan legendaarisen huikea joukkue), kevätsunnuntait ovat formula-aikaa ja työpaikkojen kahvihuoneissa pitää maanantaina olla perillä siitä, missä kunnossa Kimin auto on ja miten Bottaksen hermot nyt kestävät, ja toisaalta alamme jo pikkuhiljaa latautua futiksen kesäkuussa alkaviin MM-kisoihin. Ehkä siksi MM-kisat eivät sytytä yhtä suuresti kuin muina keväinä. Se on sääli, sillä nyt soisi uutisointia kisapaikalta olevan enemmän kuin tavallisesti.
Valko-Venäjä on diktatuuri. Siellä leikitään aika ajoin vaaleja, mutta oikeasti maa on presidenttinsä Lukashenkon rautaotteessa toimiva valtio, jossa rajoitetaan sananvapautta, kokoontumisvapautta, vaalit eivät ole vapaat ja tasapuoliset eikä vähemmistöillä ole kaksiset oltavat. Mutta urheiluhan ei ole politiikkaa.
Sitä ainakin toisteltiin muutama vuosi sitten kun olympialaiset pidettiin Kiinassa. Olympiaurheilu on kansoja yhdistävä voima ja tervettä elämää ja kilpailua edistävä spektaakkeli tai vähintäänkin vain harmitonta viihdettä. Että siksi kisat saatettiin ja pitikin myöntää Kiinalle, koska POLITIIKKAA JA URHEILUA EI PIDÄ SEKOITTAA.
Mutta tietenkin ne sekoittuvat. Hyvässä ja pahassa. Kiinan ihmisoikeustilanteesta kyllä kirjoitettiin valtamediassa vuonna 2008 tiheämmin kuin koskaan ennen. Mutta kävikö näin Valko-Venäjän kohdalla?
Muistan pohtineeni Kiinan kisojen aikoihin, että mikä ihmeen kollektiivinen aivopieru komitealla oikein oli käynyt, että he myönsivät Kiinalle kisat. Sanottiin, että kisat eivät ole vain urheilua, vaan jotain henkeä, joka ylittää maiden rajat, ja yhtenäistää kansoja. Se ajatus varmaan lämmittikin niitä kiinalaisia toisinajattelijoita ja aktivisteja, jotka pussit päässä vietiin kotoaan poliisin toimesta ja siivottiin jonnekin vankileirille kisavieraiden ja länsimedian tieltä.
Silloinkin omat valtiopäämiehemme puolustautuivat tiuhaan sillä, että olympialaiset eivät ole politiikkaa, ja että heidän siksi piti osallistua niiden avajaisiin. En koskaan ymmärtänyt että jos se kerran ei ole politiikkaa, niin miksi ihmeessä kaikkien valtionpäämiesten sitten sinne väkisin piti änkeä?
Valko-Venäjän kisat tuntuvat vielä absurdimmalta. Kisojen myöntäminen omavaltaiselle rosvopäällikölle tuo hopeatarjottimella mukanaan länsimaisen median ja kisaturistit euroineen. Tällainenko peli vetelee, että ei pelata yhteisillä säännöillä yhteiskunnan millään muulla saralla, mutta silti saadaan järjestää jääkiekkomaailman vuoden tärkein tapahtuma?
Kisaisännyyden myöntämistä Kiinalle puolusteltiin sillä, että siitä seuraa positiivisia lieveilmiöitä, kuten että Kiinan ihmisoikeustilanne paranee kun maa joutuu kansainvälisen median syyniin (KOK:n sedät ja tädit olivatkin siis vain suuria humanitäärejä!). Sen vertaa ei sentään kiekkokansan älykkyyttä viitsitty aliarvioida että samaa lausetta olisi käytetty IIHF:n suunnalta MM-kisojen suhteen.
Kiinan olympialaisten seurauksena aktivistit joutuivat ympärivuorokautiseen poliisiseurantaan, ja tuhannet kiinalaiset saivat häädön ja heidän kotinsa pantiin maan tasalle kisakylien alta. Valko-Venäjällä kymmeniä aktivisteja pidätettiin juuri kisojen alla ja kansalaisten ihmisoikeuksia rajoitetaan päivittäin. Länsimaisen poliitikot heristävät vihaisena sormeaan, kaltaiseni kolumnistit avautuvat äkäisesti kolumneissaan ja kansainväliset järjestöt kirjoittavat paheksuvia kirjeitä. Eli ehkä he jotka sanovat ettei urheilu ole politiikka ovat oikeassa, koska vaikuttamista tai politiikkaa eivät nämä meidän teot ole nähneetkään.
Lotta Backlund