Mistä on kyse?
Salon luottamushenkilöiden tyytymättömyys kaupunginjohtaja Antti Rantakokkoa kohtaan tuskin konkretisoituu vielä maanantai-iltana. Rantakokkoa on moitittu muun muassa huonosta johtajuudesta. Salon taloustilanne on erittäin vaikea.
Kaupunginjohtajan irtisanomiseksi puuhatusta valtuustoaloitteesta on kirjoiteltu lehdissä, mutta erottamisen takana ei ennakkotunnelmien perusteella ole vaadittua kahden kolmasosan enemmistöä. Yle Turku tavoitti loppuviikosta kaikkien seitsemän puolueen valtuustoryhmien puheenjohtajat.
Kokoomus on Rantakokkoon pääosin tyytyväinen. Keskustan ryhmässä on jonkin verran tyytymättömyyttä, mutta ei sentään haluja kaupunginjohtajan erottamiseen.
Demarit ja vasemmistoliitto panttaavat vastaustaan. Perussuomalaisten ryhmäpäätös puuttuu, mutta aloitetta heiltä ei tule. Kristillisdemokraattien ainoa valtuutettu antaisi Rantakokon jatkaa.
Kovinta kieltä Rantakokkoa vastaan käyttävät vihreät. Vihreiden mukaan kaupunginjohtaja ei osaa johtaa, ei valmistella eikä organisaatiouudistuskaan mennyt putkeen. Miten tilanteesta edetään, siitä päätetään valtuustoryhmien puheenjohtajien kokouksessa ennen illan valtuustoa.
"Tunteilu sikseen"
Millaista johtajuutta Saloon sitten kaivataan? Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Marjatta Hyttinen tiivistää vastauksensa yhteen sanaan: vahvaa.
Keskustan Timo Lehti korostaa johdonmukaisuutta: Poliittisesti määriteltyihin tavoitteisiin on edettävä määrätietoisesti seurantaa unohtamatta.
Perussuomalaisten Heikki Tammisen mukaan nyt on aika unohtaa tunteilu ja tehdä rohkeasti vaikeat päätökset. Tammisen mielestä säästöt ovat valumassa tekevään portaaseen kuten kouluihin, kun taas hallinnon säästöt ovat kaatuneet.
Kristillisdemokraattien Pertti Vallittu perää johtajalta muutoskykyä, nuorekkuutta, oikeudenmukaisuutta ja demokraattisuutta.
Vihreiden Eeva Koskisen mukaan Salossa kaivataan nykyaikaista ja avointa johtajuutta. Kuntalaisia ja työntekijöitä pitää kuunnella. Määräämällä ihmiset eivät nykyaikana motivoidu tekemään parastaan, Koskinen sanoo.
Vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit eivät kommentoi mitään ennen poliittisten ryhmien kokoontumista.