Puoluepäivä: kristillisdemokraatit 9.5.
Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Tänään vuorossa kristillisdemokraatit.Tästä näet kaikki puoluepäivien jutut.
Pirkko Kuikka lähti mukaan kristillisdemokraattien toimintaan tuttavien vetämänä parikymmentä vuotta sitten. Tärkein syy puolueen valintaan oli kristilliset arvot ja ihmisoikeuksien puolustaminen.
- Työn kautta olen nähnyt paljon ihmisiä, jotka ovat vaikeassa elämäntilanteessa tai vähävaraisia. Myös heidän asioitansa pitää jonkun olla ajamassa, kertoo kodinhoitajana työskennellyt Kuikka.
Tällä hetkellä Kuikka kuuluu Mikkelin kristillisdemokraattien työtoimikuntaan, jonka hoitaa muun muassa kahvituksia. Eurovaalien alla Kuikan leivontataidoille on ollut kysyntää.
- Viime lauantaina meillä oli mehutarjoilu ja leivoin sinne paljon pullia. Hyvin tekivät kauppansa, hän iloitsee.
"Mepin pitää olla kielitaitoinen ja ahkera"
Kevään eurovaalitilaisuuksissa on näkynyt, että EU:lla on yhä myös vankat vastustajansa.
- Tietty joukko ihmisiä on, omassa tuttavapiirissäkin, jotka sanoo ihan suoraan, että olisi parempi lähteä pois EU:sta pois. Itse näen sen mahdollisuutena. Kyllä EU:n kautta tulee meille hyvääkin, vaikka kaikki ei olekaan meidän etujen mukaista.
Kuikka on EU-myönteinen kuten puolueensakin. Kristillisdemokraatit vastustaa liittovaltiokehitystä mutta kannattaa EU:ta. Kuikka toivoo, että Euroopan parlamenttiin valitaan kielitaitoisia ja ahkeria edustajia, jotka pitävät aktiivisesti yhteyttä kotimaahan. Siksi on tärkeätä äänestää.
- Ei voi arvostella, jos ei ole vaikuttamassa siihen, ketkä päätöksiä tekevät.
Nigeriassa kidnapattujen tyttöjen tilanne järkyttää Kuikkaa
Huhtikuussa Nigeriassa kidnapattiin yli 200 koulutyttöä. Kansalaisjärjestöjen mukaan islamistijärjestö Boko Haramin sieppaamat tytöt on viety naapurimaihin, jossa heidät myydään vaimoiksi islamistikapinallisten johtajille. Uutinen järkytti KD-naisten johtokuntaan kuuluvaa Kuikkaa. Hän toivoo, että EU ajaisi erityisesti alistettujen naisten ja lasten asemaa.
- Niiden naisten asemaa, jotka ei saa omaa ääntänsä kuuluviin ja joilla ei ole ihmisarvoa. Samoin niiden lasten, joita ryöstetään ja myydään orjiksi ja lapsivaimoiksi. Se on ehdottoman tärkeää ajaa ihmisoikeuksia niille, joilta ne puuttuvat.
Yksi hyvä keino naisten ja lasten auttamiseksi on tukea heidän koulutustaan ja työnsaantiaan.
- KD-naisissa on Helsingin päässä paljon naistoimijoita, jotka on tehneet työtä, jotta sikäläiset naiset saavat ammatin ja saavat omaansa ja lähipiirin elämää paremmaksi. Siitä on paljon hyviä tuloksia, olen tosi iloinen tällaisesta toiminnasta, sanoo Kuikka.