Tarvasjoen ja Liedon valtuustot vääntävät kättä kuntaliitoksesta. Pari viikkoa sitten kunnanhallitukset asettuivat vastustamaan selvitysmiesten liitosehdotusta ja yhdistymissopimusta tiukan äänestyksen jälkeen. Liedon valtuuston puheenjohtaja Anna-Liisa Koivisto (kesk.) ennakoi asetelman toistuvan maanantai-illan kokouksessa.

- Tiukka äänestys tulee. En osaa sanoa, kumpi kanta pääsee voitolle. Todennäköisesti käy niin, että ratkaisu syntyy muutaman äänen erolla.

- Yhdistymissopimus on laadittu pääosin Liedon toiveiden mukaisesti. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Liedon kannattaisi hyväksyä liitos, kertoo Anna-Liisa Koivisto.

Liedon kunnanhallituksessa liitoksen puolesta äänestivät keskusta ja perussuomalaiset. Vastapuolen muodostivat kokoomus ja vasemmistopuolueet. Tarvasjoen hallituksessa Lietoon liittymisen kannalla olivat kokoomuslaiset. Keskusta ja Sdp kääntäisivät mieluummin katseensa Pöytyän suuntaan. Lietolaisia asiassa arveluttaa eniten Tarvasjoen noin kahdeksan miljoonan euron velkataakka.

- Se on varmaan suurin yksittäinen harmin aihe. Tilanteessa, jossa talouden tasapainottamisen kanssa pitää olla tarkkana, ei haluttaisi ottaa uusia painolasteja edes harkintaan. Uskon, että liitoskunta selviytyisi taloudellisista rasitteista, mutta edellytyksenä on yhteinen tahtotila, toteaa Anna-Liisa Koivisto.