Ukrainan apulaispääministerin mukaan maan hallitus on virallisesti päättänyt pääsiäisen tulitauon ja aloittaa uudelleen aktiivisen vaiheen "terrorismin vastaisessa operaatiossaan", uutistoimisto Reuters kertoo.

Apulaispääministeri Vitali Jarema kertoo toimittajille, että turvallisuusjoukot työskentelevät laittomien aseellisten ryhmien kukistamiseksi. Hänen mukaansa lähitulevaisuudessa ryhdytään tarkoituksenmukaisiin toimiin ja tuloksia tullaan näkemään.

Jarema myös sanoi, että Ukraina on saanu Yhdysvaltain tuen siihen, ettei Ukrainaa jätetä yksin hyökkääjän kanssa. Hän toivoo, että maa saisi lisää apua, mikäli Venäjä hyökkäisi. Jarema puhui päivä sen jälkeen, kun Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden oli vieraillut Ukrainassa.

Ukrainan virkaatekevä presidentti Oleksandr Turtšynov vaati tiistaina terrorismin vastaisen operaation aloittamista uudelleen, kun Slovjanskin kaupungin laitamilta oli löytynyt kaksi ruumista, joissa oli merkkejä kidutuksesta. Toinen ruumiista oli Turtšynovin puoluetoverin, joka oli vastikään siepattu. Turtšynov syytti miehen kuolemasta Venäjää.

Slovjansk on yksi Itä-Ukrainan kaupungeista, joissa Venäjä-mieliset ovat vallanneen rakennuksia. Viime viikolla Ukrainan ulkoministeri sanoi, että separatisteille annetaan muutama päivä aikaa poistua valtaamistaan rakennuksista.