Mistä on kyse?
Kari Häkämiehen uusin romaani _Erään yhtiön murha _kertoo suomalaisesta puhelinjätistä Roccumista ja sen amerikkalaisesta toimitusjohtajasta, joka murhataan. Tarinan yhtäläisyydet Nokiaan ovat selvät.
– Ymmärrän, että tämmöisiä yhtäläisyyksiä halutaan vetää, mutta Roccum oli valtionyhtiö, jota Nokia ei koskaan ollut, Kari Häkämies sanoo.
– Mutta tietysti yhtymäkohtia Nokiaan on vaikea olla tekemättä.
Politiikka on taaksejäänyttä elämää
Uutuusdekkarissaan Kari Häkämies halusi kuvata suomalaista ilmapiiriä ja talouden ongelmia. Entinen poliitikko kirjoittaa kirjassaan myös politiikan sisäpiiristä, mutta kiistää haikailevansa itse takaisin politiikkaan.
– Jos entinen poliitikko sanoo, ettei häntä politiikka yhtään kiinnosta, hän valehtelee. Olen edelleen hirvittävän kiinnostunut politiikasta, mutta en todellakaan haikaile paluusta politiikkaan.
– Olen ollut hirveän onnekas, kun olen saavuttanut politiikassa ne tavoitteet joita olen hakenut. Jos nyt lähtisin mukaan uudelleen, ei siellä olisi minulle tiedossa kuin korkeintaan jotain jäähdyttelyä, Kari Häkämies sanoo.
– Enkä siis todellakaan ole lähdössä mukaan politiikkaan.
Turussa tehdään jatkossa murhia
Kari Häkämies työskentelee tällä hetkellä Lounais-Suomen aluehallintoviraston johtajana. Kotkalaismies on asunut nyt Turussa vajaa pari vuotta ja sanoo viihtyvänsä mainiosti.
– Kyllä minun elämäni on nyt täällä. Olemme vaimoni kanssa päättäneet, että jäämme tänne, sanoo mies, joka on kansanedustajauransa jälkeen asunut viidellä paikkakunnalla.
Kari Häkämies lupaa, että jatkossa kirjoissa näkyy Turku yhä useammin.
– Kun ei tee kirjoittamista työkseen, on helpompi sijoittaa tapahtumat sinne missä asuu, Häkämies summaa, vaikka asuukin Maskussa.