Kimmo Sasi kertoo tiukentaneensa omaa kantaansa Venäjän sulkemisesta pois Euroopan neuvoston päätöksenteosta.

- Eilen keskiviikkona Euroopan neuvoston Venäjän ryhmän johtaja Aleksei Pushkov kehuskeli, että Venäjä voitti, koska äänioikeus poistetaan vain määräajaksi.

Tänään Ranskan Strasbourgissa kokoontunut neuvosto äänesti Venäjän äänioikeuden jäädyttämisestä vuoden 2014 loppuun asti.

Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja Maria Guzenina-Richardson (sd.) kannatti äänioikeuden poistoa, mutta vastusti tiukennettuja sanktioita. Myös Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) äänesti Venäjän äänioikeuden määräaikaisen poistamisen puolesta.

- Tänään äänestetyn päätöksen mukaan, Venäjän edustajat saavat edelleen osallistua Euroopan neuvoston kokouksiin ja käyttää puheenvuoroja, Sasi huomattaa.

- Jos Venäjä olisi jätetty kokonaan kokousten ulkopuolelle, en tiedä, mitä he olisivat sitten tehneet, Sasi sanoo.

Venäjällä ei ole oikeutta osallistua Euroopan neuvoston alaisiin vaalitarkkailutehtäviin. Sasi ei usko, että vaalitarkkailun rajaamisella on suurtakaan merkitystä Venäjälle.