Kansanedustaja Heikki Autto (kok.) kiittelee kunta- ja liikenneministeri Henna Virkkusta (kok.). Kuntien lausuntojen jälkeen valtionosuusuudistusta muutettiin vain syrjäisyys- ja ikärakennekriteerin sekä voimalaitosten kiinteistöveron tasauksen osalta.
- Uudistus käytännössä viimeisteltiin Lapin kuntien toiveiden mukaisesti.
Autton mukaan voimalaitosten kiinteistöveron täysimääräinen tulouttaminen tuo Lapin kuntien kassoihin miljoonia euroja vuodessa.
- Esimerkiksi Rovaniemen kaupunki hyötyy nyt tehdystä ratkaisusta noin kaksi ja puoli miljoonaa euroa vuosittain.
Kiinteistöverotulot irrotettiin vuonna 2012 kuntienvälisen verotulon tasauksen piiristä. Vain ydinvoimalaitosten maksamasta kiinteistöverosta puolet palaa takaisin tasauksen piiriin, jos valtionosuusjärjestelmä uudistetaan ministeriryhmän linjauksen mukaisesti.
Lakiesitys annetaan eduskuntaan Autton mukaan huhtikuun aikana.