Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden on kehottanut kongressia hyväksymään lain, joka tekisi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjinnästä työpaikoilla rikoksen.

Hänen mukaansa on käsittämätöntä, että asiasta tarvitsee enää edes keskustella. On milteinpä barbariaa, että joissakin osavaltioissa ihminen voidaan erottaa työpaikastaan pelkästään seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuoli-identiteettinsä vuoksi, Biden suomi homoseksuaalien eturyhmän Human Rights Campaignin tilaisuudessa.

– 20 vuoden päästä Amerikka katsoo tätä aikaa ja ihmettelee: "Miten helkutissa sellainen voitiin sallia?"

Lakia toteutetaan jo, vaikka sitä ei vielä olekaan

ENDA-laki, Employment Non-Discrimination Law, kieltäisi käyttämästä seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiä perusteena työhönotossa, ylentämisessä tai erottamisessa. Laki ei koskisi yrityksiä, joilla on alle 15 työntekijää.

Viime syyskuussa tehdyn mielipidekyselyn perusteella lailla on kansalaisten enemmistön kannatus. Yli kaksi kolmasosaa niin republikaani- kuin demokraattisen puolueen kannattajista tuki lakiesitystä, ja tulos päti kaikissa osavaltioissa.

Monet osavaltiot ovat jo säätäneet omia syrjintäkieltojaan, ja lukuisat yritykset ovat osaltaan ilmoittaneet sitoutumisestaan tasa-arvoon. Kongressissa ENDA-lakia on esitetty toistuvasti mutta tuloksetta kymmenen vuoden ajan.