Väyrysen mielestä Suomen tulee käyttää myös kahdenvälisiä kanavia Venäjän suuntaan rauhanomaisen ratkaisun aikaansaamiseksi.
- Julkisuudessa on esitetty, että Suomella ei ole oikeutta käydä keskusteluja Venäjän kanssa tilanteessa, jossa unionin yhteistä kantaa ollaan vasta muodostamassa. Suomen hallituksen tulee tietysti hankkia kaikilla mahdollisilla tavoilla tietoa Ukrainan tapahtumista ja Venäjän näkemyksistä, toteaa Värynen blogissaan.
Konkaripoliitikolta ei heru ymmärrystä myöskään sille, että Suomen pitäisi taipua EU:n tahtoon, jos unioni päättäisi Venäjää koskevista pitkälle menevistä pakotteista. Väyrysen mielestä Suomi voi jättäytyä pakotteiden ulkopuolelle, jos ne vahingoittaisivat vakavasti Suomen taloutta ja työllisyyttä. Väyrynen muistuttaa, että perussopimus antaa tähän mahdollisuuden.
- Millaisessa tilanteessa näitä perussopimusten määräyksiä olisi tarkoitus käyttää, ellei niitä sovellettaisi nyt, jos EU:ssa päätettäisiin ottaa käyttöön pakotteita, joiden viisauteen Suomessa ei uskota ja jotka aiheuttaisivat meille vahinkoa enemmän kuin millekään muulle jäsenmaalle?
Väyrynen uskoo myös, että muiden jäsenmaiden into koviin pakotteisiin saattaisi vähentyä, jos Suomi ilmoittaisi harkitsevansa pidättäytymistä ja jättäytymistä toimeenpanon ulkopuolelle.