”Pi-pi-pirskatti!” sanoisi tähän Pekka Lipponen, ja mitä muutakaan voisi Hankasalmen Saparomäeltä kotoisin oleva sankari todeta kohdatessaan tappavia kankkusia, lumimiehiä ja kohtalokkaita kaunottaria?
Outsider-nimimerkin takaa löytyvän Aarne Haapakosken luoman savolaisseikkailijan ensiesiintymisestä tulee ensi vuonna kuluneeksi seitsemänkymmentä vuotta. Kirjailija Haapakoski oli luomuksensa tapaan ainutlaatuinen suomalainen ilmiö, ja elämää suurempi persoona, jonka mittavaan tuotantoon ja värikkäisiin vaiheisiin kannattaa ehdottomasti tutustua.
Toivon, että hänet nostetaan Pekka Lipposen juhlavuonna uudelleen suomalaisten tietoisuuteen, mutta suoraan sanoen: en ylläty, mikäli näin ei tapahdu.
Jos hieman kärjistetään, Haapakoskea on voinut parille viimeiselle sukupolvelle luonnehtia ”parhaimmaksi suomalaiseksi kirjailijaksi, josta et ole koskaan kuullut”, ja se on suuri häpeä. Se on erityisen häpeällistä maassa, jossa kertomakirjallisuutta on aina arvostettu ja jonka kansalliskirjailijoiden kaanon tehdään tutuksi alakoulun äidinkielentunneista lähtien.
Meiltä löytyy monta vakavan proosan mestaria, mutta vain yksi maailmanluokan seikkailujen, historiallisten jännityskertomusten ja huikeiden tieteisnäkymien maestro, ja se on Aarne ”Outsider” Haapakoski. Jos näillä meriiteillä ei nousta samaan kastiin Väinö Linnan ja Mika Waltarin kanssa, niin ei sitten millään. Tai näin voisi ainakin kuvitella.
Me suomalaiset arvostamme realistista viihdettä. Korjaan: merakastammerealistista viihdettä, ja mitä inhompaa realismi, sen parempi.
Popmusiikissa jollotetaan murheellisten laulujen maasta, kuolleista pikkuveljistä, rattijuopoista ja viikonloppuisistä, ja yksin Arttu Wiskari on tehnyt taidetta sovittaessaan sosiaalitoimistoon jätetyt avustushakemukset viisuiksi.
Kotimaisissa elokuvissa sukelletaan toistuvasti pahoihin maihin, joissa levottomat ryyppäävät, raiskaavat sekä tappavat toisiaan kasipalloilla ja pölynimureilla.
Televisiossa pakkomielteemme realismiin on johtanut siihen, että tosi-tv on ajanut käsikirjoitetun draaman ohi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että keskiverto suomalainen haluaa viettää iltansa tuijottamalla naapurin elämää seinään leikatun aukon läpi.
Ei todenmukaisessa viihteessä ole lähtökohtaisesti mitään vikaa. Ongelma on siinä, että jostain syystä me viihteen kuluttajina nostamme nämä räkäisen arkiset, mielellään tositapahtumiin pohjautuvat tarinat automaattisesti sellaisten yläpuolelle, jotka ylistävät mielikuvituksen voimaa ja ihmeen tuntua. Eikä tämä ajattelutapa iskostu meihin vahingossa: yksi yleisimmistä vinkeistä, mitä nuorille kirjoittajille annetaan, on: ”kirjoita siitä, mistä tiedät.”
Mikäli tätä viisautta noudatettaisiin, olisi maailma Sormusten herraa ja Harry Potteria köyhempi. Mainittakoon tuon neuvon rikkojana myös edesmennyt Tom Clancy, joka kirjoitti kansainvälisen jättimenestyksensä, sukellusvenetrillerin Punaisen Lokakuun metsästys, työskennellessään vakuutusasiamiehenä, joka ei elämässään ollut jalallaankaan astunut sukellusveneeseen.
”No ei toi oo mahollista” on ehkäpä masentavin lausahdus minkä voin kuvitella kuulevani katsoessani Batman -elokuvaa tai piirtäessäni sarjakuvaa peikkolaumaa vastaan taistelevasta soturista. Totta kai tiedän, että lepakoksi pukeutunut, rikollisia metsästävä miljonääri ei ole kovinkaan uskottava, mutta se ei tarkoita, ettenkö voisi hetkeksi paeta huoliani kuvitteellisuuden maailmaan. Eikä se tarkoita sitä, etteikö peikkolaumaa vastaan taistelevassa soturissa olisi alitajuisesti kyse minusta itsestäni kohtaamassa jotain arkielämän vastoinkäymistä.
Esimerkiksi tieteistarinoissa peilataan usein yhteiskuntamme epäkohtia ja meitä ihmisinä. Ne eivät vain hiero sanomaansa suoraan naamaamme, vaan lähestyvät aihetta alitajuntamme kautta, ja piilomerkitysten hienovaraisella tasolla.
Myös Aarne Haapakoski hallitsi tämän tarinankerronnan siinä missä puhtaan viihdyttämisen taidonkin. Jos siis haluat hengähdystauon television poliiseista, vartijoista, isoveljistä, maajusseista ja tanssivista tähdistä, etkä ole kuullut sellaisista suomalaisista seikkailutarinoista kuten Iki-Moto manaa henkiä, Seitsemän riemun paholainen tai Avaruusahvääri, niin tee tutkimusmatka kirjastoon tai antikvariaattiin, ja tutustu, tai löydä uudelleen, kappale hienoa suomalaista kertomakirjallisuutta.
Takaan, että sisäinen lapsesi on sinulle kiitollinen.
Tuomas Lius on jännityskirjailija, joka asuu Liperissä, mutta viettää suuren osan ajastaan mielikuvitusmaailmoissa taistellen pahuuden voimia vastaan.