Päättyvällä vaalikaudella Euroopan Parlamentissa istui parhaimmillaan kolme lounassuomalaista euroedustajaa.

Kaksi vuotta sitten Turun Ville Itälä (Kok.) lähti tilintarkastustuomioistuimeen Luxembourgiin.

Sari Essayah (KD/EPP) jätti Paimion taakseen ja Turussa kääntymässä käyneestä Hannu Takkulasta (Kesk./ALDE) tuli jälleen Lapin mies.

MEP:it tosin korostavat ettei kotipaikalla ole työssä "suurtakaan merkitystä".

- Paimio on kotikuntanani ollut monta vuotta. Mieheni työpaikka on vieläkin Turussa enkä koe että Varsinais-Suomi olisi minulta millään tavalla jäänyt taakse, sanoo Essayah.

Myös Hannu Takkula korostaa, että europarlamentaarikot ajavat koko Suomen asiaa.

- En usko että yksikään meppi on sanonut etteivät Lounais-Suomen tai pohjoiset asiat häntä kiinnosta. Kyllä me kaikki teemme töitä koko Suomen edestä, muotoilee Takkula.

Ehdokasasettelu päättyy huhtikuussa

Ehdokasasettelu parlamentin vaaleissa vahvistetaan 24.4.2014. EU-vaaleissa Suomi on yksi vaalipiiri.

Kisassa on mukana jo kovia valtakunnan kärkipoliitikkoja. Lounais-Suomessa jännitetään vielä ainakin Kokoomuksen riveissä sitä, ilmoittautuuko Ilkka Kanerva kisaan mukaan.

Puhaltavatko Euroopassa radikaalit tuulet?

Kevään EU-parlamenttivaaleissa tietysti päätetään, minkälaista EU-politiikkaa Brysselissä ja Strasbourgissa jatkossa tehdään.

Monet ennustavat, että EU-vaaleissa saattavat puhaltaa radikaalitkin tuulet. Takkula ja Essayah eivät usko "ääriryhmien jytkyyn".

- Monasti ihmiset heittävät kyselyissä ikään kuin protestina että he lähtevät tällaiseen kelkkaan. En usko, että kukaan joka on perehtynyt asioihin lähtee populistien matkaan, sanoo Takkula.

Sari Essayah ei usko, että ääriliikkeitten kautta Euroopassa saataisiin aikaiseksi hyvää.

- Pikemminkin meidän tulee pyrkiä siihen kansalaisten luottamus EU:n päätöksentekojärjestelmään palautuu. On tärkeää, että täällä voidaan tehdä päätöksiä joilla oikeasti on lisäarvoa kansalliseen päätöksentekoon, summaa Essayah.

Suomi valitsee 13 euroedustajaa 25. toukokuuta 2014.