Talouskomissaari Olli Rehniä kierrätettiin perjantaina pitkin Hämeenlinnaan sellaisella vauhdilla kuin hämäläiset vain osaavat. Heti aamusta Rehn oli puhumassa Ukrainan tilanteesta Hämeenlinnan Paasikiviseurassa. Puolenpäivän aikaan komissaari vieraili kauppakeskuksessa kaupunkilaisten keskuudessa, ja vielä iltapäivästä Rehn vakuutti Raatihuoneella yli satapäiselle kuulijajoukolle, että Euroopan talous on elpymässä.
Ukrainassa riittää työtä koko kevääksi
Ukrainan kriisi työllistää EU komissiota aamusta iltaan. Rehn kertoo, että komissaarikollegat, kuten Catherine Aston ovat olleet koko viikon Kiovassa tutkimassa ja laskemassa Ukrainan tarvitsemaa apupakettia.
- Euroopan Unioni on valmis tukemaan Ukrainan talouden vakauttamista, mutta sen ehto on se, että Ukrainan täytyy käynnistää sellaisia talouden uudistustoimia, jotka mahdollistavat Ukrainan kansantalouden perustan vahvistumisen. Komissio tekee parhaillaan mahdollista Ukrainan talouden lainatuen ohjelmaa siinä uskossa, että maan poliittinen tilanne rauhoittuu, ja Ukrainan johto päättää maan talouden uudistamistoimista. Kun tämä on saatu varmistetuksi, EU:lla on mahdollisuus toimia varsin nopeastikin lähiviikkoina niin lähestymissopimuksen allekirjoittamiseksi, kuten myös aloittaa asteittain lainojen myöntäminen Ukrainalle.
Ukrainan ohessa Euroalueen talous on ollut usean ajan talouskomissaarin pääsärkynä. Nyt lähes kaikissa Unionin jäsenmaissa talous on elpymässä, ja pahin on ohitettu jo jokin aika sitten. Suomen talous sitä vastoin muusta EU:sta poiketen ei ole päässyt kasvuun mukaan. Olli Rehn heittää mielipiteensä lähipäivinä kehysriihessä kokoustavalle Jyrki Kataisen hallitukselle:
- Pähkinänkuoressa sanoma Suomelle on se, että nyt on tärkeää ryhtyä tekemään päätöksiä. Aikaa ei ole enää hukattavaksi Suomen talouden uudistamisessa. On tärkeää vahvistaa suomalaisen tuotannon kilpailukykyä, jotta me kykenemme kansantaloutena pitämään yllä hyvinvointiamme ja työllisyyttä. Tämän rinnalla on myös tärkeää hoitaa asteittain julkisen talouden kestävyysvaje kuntoon, sanoi Rehn Yle Hämeelle.
Ei hömppävaaleja
Talouskomissaari Olli Rehn on itsekin ehdolla toukokuun eurovaaleissa. Kysymykseen kumpaa johtajuutta hän mahdollisesti tavoittelee vaaleissa, komission vai parlamentin puheenjohtajuutta, Rehn vastaa, että toukokuun 25 päivän iltana nähdään, millainen kannatus vaaleissa on tullut ja sitten vedetään johtopäätökset.
Kevään eurovaaleista Rehn odottaa asiallisia EU:n perusasioihin keskittyviä poliittisia keskusteluja. EU:n perustehtävä rauhanprosessina korostuu nyt Ukrainan tilanteessa. Taloudesta ja työllisyydestä riittää myös puhuttavaa kaikissa jäsenmaissa.
Niille jotka odottivat eurovaaleista laimeita ja hiljaisia, pettymys voi olla sekin, että nyt puhutaan koko kevät varsinaista asiaa.
- Hömppävaaleja näistä ei tule, uskoo Olli Rehn.