Eenemmistö valtuustoryhmien puheenjohtajista kannattaa kunnilta kerättäviä maksuja suunnitellun metropolihallinnon rahoittamiseksi.

Yle Uutiset Uusimaan kyselyssä vaihtoehdoksi tarjottu verotus saa hieman vähemmän puolustajia.

Neljännes ei kannattanut kumpaakaan vaihtoehtoa, vaan pitää esimerkiksi koko metropolihallintoa tarpeettomana.

"Ei uutta jättibyrokratiaa"

Tätä mieltä on muun muassa Vantaan Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Lauri Kaira.

- Ihmiset tarvitsevat hyviä palveluja eivätkä uusia jättibyrokratioita. On tosi vaikea ajatella, miten tämmöisen uuden jättibyrokratian tekeminen johtaisi muka entistä tehokkaampiin, ihmisläheisempiin ja paikallisiin tarpeisiin entistä paremmin vastaaviin palveluihin.

- Se kuulostaa minusta kovin raskaalta ja kansalaisille kovin kalliiksi tulevalta systeemiltä. On kauhean vaikea nähdä, että se parantaisi lähidemokratiaa tai lähipalveluja, koska se on kansalaisista entistä kauempana, Kaira sanoo.

Tuloverolla selvä kannatus

Erityisesti Vasemmistoliitto ja Vihreät puolustavat verotusmallia. Kokoomus ja RKP tukevat vahvimmin kuntien maksuja.

Kyselyssä tiedusteltiin myös verotusmuotoa siinä tapauksessa, että metropolihallinto rahoitettaisiin veroja keräämällä.

Valtaosa vastaajista kannattaa tuloveron käyttämistä, kiinteistöveroa suositaan selvästi vähemmän. Kokoomuksessa ja RKP:ssä kiinteistöverolla on selkeästi eniten kannatusta.