Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) tilaama selvitys poliisin lähteiden käytöstä on valmistunut. Poliisin tietolähdetoiminnassa ei ole havaittu lainvastaisuuksia viime vuosina, selvityksessä todetaan.

Poliisiyksiköiden välillä on kuitenkin havaittu eroja tietolähteiden rekisteröinnissä.

– Kaikissa poliisilaitoksissa ei välttämättä ole ollut rekisteröityjä tietolähteitä. Poliisihallitus katsoo, että käytännöt ovat olleet liian epäyhtenäiset, poliisiylijohtaja Mikko Paatero toteaa selvityksessä.

Eroavaisuuksia on ollut muun muassa siinä, miten rekisteröintivelvollisuuksien kriteerejä on tulkittu yksittäistapauksissa. Poliisiylijohtajan mukaan poliisiyksikköjen välisiä eroja selittää osaltaan erilaiset painotukset salaisten pakkokeinojen käytössä.

Poliisihallitus aikoo yhtenäistää tietolähdetoimintaa ja sen valvontaa. Paateron mukaan salaisiin pakkokeinoihin käyttöön liittyvät käytännöt yhdenmukaistetaan valtakunnallisesti 1. heinäkuuta 2014 mennessä.

Poliisihallitus on jo alkanut selvittää tietolähteitä koskevaa sisäistä ohjeistustaan 17. helmikuuta voimaan tulleen esitutkinnasta, pakkokeinoista ja salaisesta tiedonhankinnasta annetun asetuksen perusteella.Asetukseen sisältyy tarkentavia säännöksiä muun muassa tietolähdetoiminnan kirjaamisesta.

Epäselvyydet poliisin tietolähteiden käytössä tulivat esiin Helsingin huumepoliisin päällikköön liittyvien rikosepäilyjen yhteydessä.