Tänäkin talvena lumitöitä on riittänyt. Tammikuussa Liperissä keräiltiin lumia Pärnävaaran luomuladuille latu-uran varresta ja Leinosenlammen jäältä. Kahdeksantuhatta vuotta Saimaalla eristettynä eläneet saimaannorpat ovat jäämässä ilman kotia. Helmikuussa norppien pesäkinoksia oli kolaamassa suuri joukko luonnonystäviä.

Muutaman tammikuun viimaisen pakkaspäivän jälkeen epäilykset ilmastonmuutoksen todenperäisyydestä nostivat vielä päätään. Vähäistenkin lumien huvetessa jo ennen laskiaista on ollut hiljaisempaa. Viime viikonloppuna matkalla Viron Otepäästä Pohjois-Karjalaan sää ja maisema eivät juuri muuttuneet: puolenkymmentä astetta lämmintä ja ruskeita peltoaukeita. Helmikuun kimaltelevia hankia ei näkynyt missään.

Jokainen meistä voi päivittäin tehdä havaintoja paikallissäästä lämpötiloineen. Vuotuiset vaihtelut ja miesmuistin rajallisuus tekevät luotettavien johtopäätösten tekemisen hankalaksi. Matti Nykästä lainatakseni, tarvitaan tietoa, joka on totta eikä faktaa.

Suomen ympäristökeskus julkaisi viime vuoden lopulla valtakunnallisen ympäristön tila -raportin. Sen mukaan Suomen ympäristön tila on monelta osin menossa parempaan suuntaan. Luonnonlakeina pidetyt asiat, kuten autoilun ja energiankulutuksen jatkuva kasvu, osoittavat vähenemisen merkkejä.

Suomen vuosikeskilämpötila on kuitenkin sadassa vuodessa noussut noin asteen. Voimakkainta lämpeneminen on ollut keväällä: maalis-toukokuu on lämmennyt lähes kaksi astetta. Lämpötilan nousu näkyy monella tavalla. Jäiden lähtö ja lintujen kevätmuutto ovat aikaistuneet. Yksi maailman pisimmistä, suoriin havaintoihin perustuvista ilmastosarjoista, löytyy Suomen Torniojoelta. Torniojoen jäidenlähtöä on kirjattu ylös vuodesta 1693 lähtien. Tänä aikana jäiden lähtö on aikaistunut kahdella viikolla.

Suomen ilmasto lämpenee pääasiassa kasvihuoneilmiön voimistumisen ja siitä seuraavan ilmastonmuutoksen seurauksena. Koko maapallon keskilämpötila on 1900-luvun alusta noussut 0,74 astetta. Erityisen nopeaa lämpötilan nousu on ollut viimeisen 20 vuoden aikana. Tavoitteena on pysäyttää maapallon ilmaston lämpeneminen kahteen asteeseen, jota pidetään rajana erittäin haitallisille vaikutuksille. Nykytahdilla nousu olisi kuitenkin 3 – 5 astetta viime vuosikymmeninä jo lämmenneestä tasosta. Suomessa nousu olisi vielä rajumpi.

Ilmastonmuutoksen hillintään pyritään juuri alkaneen EU:n uuden ohjelmakauden aikana. Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahasto-ohjelman yhtenä keskeisenä tavoitteena on vähähiilisen talouden edistäminen. Varoista tähän tulee suunnata vähintään 25 %. Ilmastonmuutoksen hillinnän lisäksi meillä on nyt tilaisuus kehittää Pohjois-Karjalasta ja koko Itä-Suomesta energia- ja resurssitehokkuuden edelläkävijä alueidenkäytöstä liikenteeseen ja tutkimuksesta yritystoimintaan.

Ilmastonmuutoksesta huolimatta lumitöiden summa taitaa olla paheiden summan tapaan vakio. Hikipisarat, jotka ovat säästyneet kotipihan lumitöissä, on vuodatettu latu- ja norppakolauksissa. Mikäli ilmaston lämpenemistä ei saada pysäytettyä, ilman yksittäisiä pakkaspäiviä ja lumitykkejä ei kohta ole sen enempää latuja kuin saimaannorppiakaan.

Ari Niiranen on Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen ylijohtaja.