Suomalais-venäläisen kauppakamarin puheenjohtajana toimiva Esko Aho johti hallitusta kiperät vuodet 1991-1995. Markka devaltoitiin, bruttokansantuote sukelsi ja työttömyys räjähti käsiin. Suomi nousi lamasta lopulta yllättävänkin nopeasti Nokia-vetoisen viennin avulla.
Nykyhallituksen toiminta ja keskustelua kestävyysvajeen ympärillä Aho seuraa huolestuneena.
- Taudinmääritys meni monta, monta vuotta sitten pieleen. Kun kansainvälinen kriisi iski, meillä ajateltiin, että tämä on suhdannekriisi. Ja kun ajat paranevat, palaamme ns. normaaleihin olosuhteisiin.
- Kävikin niin, että rakenneongelmat, joiden takia osittain tähän jouduttiin, ovat jääneet ratkaisematta. Nyt ne rakenneongelmat alkavat muuttua painajaismaisiksi.
- Ellei niitä kyetä ratkaisemaan ja nopeasti, niistä tulee erittäin iso taakka koko suomalaiselle yhteiskunnalle.
Viiime päivien keskustelussa on väitelty siitä, voiko istuva hallitus tehdä rakenteellisia ratkaisuja, jotka sitovat myös seuraavaa hallitusta.
Esko Ahon mielestä tilanne vaatii päätöksiä nykyiseltä ja tulevilta hallituksilta.
- Suomi on tilanteessa, josta ei tulla ulos muutamassa vuodessa. Edessä on pitkä. Siksi tarvitaan laajaa yhteisymmärrystä.
- Mutta yhteisymmärrys on arvoton, ellei ole selvää yhteistä näkemystä mitä pitää tehdä. Ja nyt on pulaa reseptistä.