Suomi tarvitsee vaikeasta taloustilanteesta selvitäkseen nopealla aikataululla tehtävän kasvu- ja työllisyysohjelman, sanoo keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen. Kasvu- ja työllisyysohjelma pitäisi saada aikaiseksi ennen maaliskuun kehysriihtä hallituksen ja oppostion yhteistyönä.
Ohjelmassa pitäisi Tiilikaisen mukaan olla sekä välittömiä toimia että pidemmälle kurkottavia uudistuksia, joiden avulla kaikki suomalaiset saataisisiin mukaan kohentamaan Suomen tilannetta. Tärkeimpiä asioita kasvu- ja työllisyysohjelmassa olisi tulevaisuuden yrittäjyys- ja teollisuuspolitiikan linjaaminen, Tiilikainen katsoo.
Tiilikainen pitää maaliskuun kehysriihtä hallituksen vihoviimeisenä mahdollisuutena muuttaa Suomen suunta.
– Suomen tilanne muuttuu koko ajan vakavammaksi. Tarvitaan lisää tekoja, Tiilikainen sanoo kannanotossaan.
– Sen sijaan pääministeri esiintyy kuin kaikki olisi Suomessa hyvin, vaikka hallitus on epäonnistunut kaikissa tavoitteissaan, hän jatkaa.
Tulevina vuosina Suomeen tarvitaan 200 000 uutta työpaikkaa, jotta kestävyys- ja muista vajeista selvittäisiin, Tiilikainen muistuttaa. Hän sanoo, että uudet työpaikat syntyvät pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joten niiden toimintaedellytyksiä on paranettava.