Talouskomissaari Olli Rehn jää sivuun EU-komissiosta huhtikuun alkupäivinä. Rehnin mukaan hän on jäämässä pois tehtävästä jo hieman aiemmin kuin komission säännöt edellyttäisivät. Rehn on keskustan ehdokkaana toukokuun EU-vaaleissa.

- Teen täysillä huhtikuun ja toukokuun kampanjaa Suomessa, Rehn sanoi tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Keskustan puoluevaltuuston on määrä vahvistaa Rehnin ehdokkuus 13. maaliskuuta. Rehn on nimitetty keskustaliberaalien Alde-ryhmän toiseksi kärkiehdokkaaksi EU-vaaleissa.

Rehn: Alde ei aja EU:sta liittovaltiota

Rehn kumosi Helsingissä pidetyssä tiedotustilaisuudessa vääriä käsityksiä keskustaliberaalien tavoitteista EU:ssa.

Rehnin mukaan yksi suurimmista väärinkäsityksistä on, että Alde ajaisi liittovaltiokehitystä EU:ssa.

- Alde ajaa paremmin toimivaa Eurooppaa mutta se ei tarkoita liittovaltiokehitystä, Rehn sanoi.

Rehn arvelee, että osa kommentaattoreista on nojannut Wikipediasta löytyneisiin kymmenen vuotta vanhoihin tietoihin.

- EU:n pitää olla suuri suurissa asioissa ja pieni pienissä asioissa, Rehn totesi.

Talous- ja rahaliitto on Rehnin mukaan esimerkki alueista, joissa tiivis yhteistyö on ollut perusteltua.