Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi, että talousvaikeuksista kärsivässä Suomessa on syytä varjella yhteiskunnan vakautta. Hän huomautti valtiopäivien avajaisissa pitämässään puheessa, että eduskunnalla ja hallituksella on edessään vaikea tehtävä, kun julkista sektoria pitää tasapainottaa niin, että perusluottamus talouteen ja tulevaisuuteen säilyy.
Niinistö huomautti, että esimerkiksi tulojen aleneminen tuntuu pahiten niille, jotka joutuvat tinkimään välttämättömyydestä. Hän sanoi, että tästä aiheesta oli puhunut myös Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksessa.
Niinistö muistutti kuitenkin myös, että velat pitää maksaa. Hän kertoi tarinan eräästä nuoresta eduskuntavaaliehdokkaasta, joka kampanjoi sanomalla, että "suostumme kyllä maksamaan velkanne tai eläkkeenne, mutta emme niitä molempia."
- Hän ei tullut valituksi. Valitettavasti, Niinistö sanoi.
"Onnea lastensairaala-hankkeelle"
Presidentti otti puheessaan kantaa myös kiistaa herättäneen lastensairaala-hankkeen puolesta. Niinistö huomautti, että yksityinen säätiö alkoi kerätä varoja sairaalan rakentamiseksi, koska julkinen sektori ei pitänyt sitä arvioissaan kiireellisimpänä.
- Varmasti nyt on hyvä näin, kaikkea onnea hienolle hankkeelle, hän toivotti.
Niinistö kuitenkin korosti, ettei kuntien ja valtion lakisääteisiä velvoitteita voi pidemmän päälle jättää pelkästään vapaaehtoisuuden tai anteliaisuuden varaan.