Mistä on kyse?
Osa puolueista on jo asettanut lähes kaikki ehdokkaansa eurovaaleihin, kokoomuksella ja perussuomalaisilla on vielä useita paikkoja auki. Puoluehallitusten pitää saada ehdokaslistat täyteen viimeistään 15. huhtikuuta.
Suuret puolueet ovat pyrkineet saamaan vaaleihin ainakin yhden ehdokkaan paikallispiiriä kohden. SDP:llä on Hämeen piiristä kaksikin ehdokasta - hämeenlinnalaisen Johannes Koskisen lisäksi ehdolla on lahtelainen Eero Vainio.
Kokoomukselta on Hämeen piiristä ehdolla niin ikään hämeenlinnalainen Sirpa Pietikäinen, ja puolueen ehdokaslistalle voi nousta vielä päijäthämäläinenkin nimi, kertoo Hämeen Kokoomuksen puheenjohtaja Juha Rostedt.
Jo lähes kaikki ehdokkaansa julkistaneella keskustallakin on kantahämäläinen ehdokas, forssalainen Johanna Häggman. Päijät-Hämeestä ei sen sijaan ole yrityksistä huolimatta löytynyt tarpeeksi sitoutunutta henkilöä.
Perussuomalaisten Hämeen piiri on esittänyt jo ehdokkuutensa vahvistaneen lahtelaisen Anne Louhelaisen lisäksi peräti viittä nimeä puoluehallitukselle. Vihreillä on Hämeestä tarjolla kolme nimeä, mukaan lukien janakkalalainen Anssi Lepistö ja lahtelainen Lotta Koivula, mutta heitä ei ole ainakaan vielä virallisesti nimetty ehdokkaiksi.
Kristillisdemokraattien paikallispiiri esittää ehdokkaaksi asikkalalaista Johannes Koskista. Vasemmistoliitolla on ehdokas Kanta-Hämeestä, forssalainen Janne Nieminen, eikä päijäthämäläistä ehdokasta ole tulossa.