Valtionsyyttäjä vaatii Ulvilan surmaan tutkineelle rikoskomisario Juha Joutsenlahdelle ehdollista vankeusrangaistusta virka-aseman väärinkäyttämisestä. Oikeudenkäynti alkoi Porissa maanantaina
Joutsenlahtea epäillään siitä, että hän olisi toimittanut Anneli Auerille valokuvan Ulvilan surmasta epäilystä miehestä ennen tunnistamistilaisuutta. Valokuvassa ollut ja Auerin tunnistama mies pidätettiin, mutta todettiin myöhemmin syyttömäksi.
Joutsenlahden syyte uhkasi vanheta kesälla 2012, mutta käräjäoikeus jatkoi sitä. Joutsenlahti valitti päätöksestä hovioikeuteen, joka tuki käräjäoikeuden päätöstä. Korkein oikeus ei ottanut asiaa käsittelyyn.
Satakunnan käräjäoikeus on varannut asian käsittelyyn kaksi päivää. Joutsenlahti on kiistänyt syytteen.
Väärin perustein pidätetty mies puolestaan vaatii Joutsenlahdelta 10 000 euron vahingonkorvauksia henkisestä kärsimyksestä.