Kinnulassa Kokoomuksen kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen jäsen Ilkka Leppänen eroaa luottamustehtävistään. Hän perustelee eroanomustaan henkilökohtaisilla syillä, mutta myös kyllästymisellä Kinnulan pahasti takkuavaan kunnallispäätäntään.
– On niin ruvenneet tympäisemään jatkuvat valituskierteet, kun ei päästä kunnan asioissa eteenpäin. Aina on tietyiltä tahoilta oikaisuvaatimusta ja valitusta, Leppänen sanoo.
Kuntalain mukaan luottamustehtävästä voi erota pätevästä syystä.
Kinnulan kunnanhallituksen puheenjohtaja Manu Toikkanen (kesk.) myöntää Kinnulan kunnallispolitiikan tahmomisen.
– Vaikka asiat etenevät, monet väsähtävät tähän valituskierteeseen, hän sanoo.
– Leppäsen eroanomusta en ole vielä nähnyt. Eiköhän se meille piakkoin esitellä, hän jatkaa.
Kinnula neuvottelee edelleen erotetun kunnanjohtajansa Juha Urpilaisen kanssa.
– Sopuratkaisu on aina parempi kuin riita, mutta sellaista mahdollisuutta en näe, että hän palaisi Kinnulan johtoon. Neuvotteluilla pyrimme välttämään käräjöinnin irtisanomisasiassa, Toikkanen sanoo.
Toikkasen mukaan raha on yksi tekijä neuvotteluissa, mutta siitä ei ole vielä suuremmin puhuttu.
– Toivottavasti pian päästään selville vesille, että voidaan keskittyä normaaliin päätöksentekoon, sanoo Toikkanen.
10:50 täydennetty Manu Toikkasen kommenteilla.